Presidentti Niinistö Trumpin puheesta: Mitään virallista voittajaksi julistautumista hän ei tainnut tehdä – Haavisto: Näyttää siltä, että molemmat uskovat voittoon

Niinistön mukaan demokraattien Joe Biden olisi avoimempi maailmaan ja kansainväliseen yhteistyöhön kuin istuva presidentti republikaanien Donald Trump. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Merja Könönen, Anssi Rulamo / STT

Presidentti Sauli Niinistö sanoo, ettei näe Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin julistautuneen virallisesti voittajaksi presidentinvaaleissa.

Trump puhui Suomen aikaa aamuyhdeksän jälkeen Valkoisessa talossa ja sanoi voittaneensa vaalit omasta mielestään, vaikka ääntenlaskenta on vielä kesken monissa tärkeissä osavaltioissa.

– Se on hänen tulkintansa tämänhetkisessä laskentatilanteessa, Niinistö sanoo STT:lle.

– Mitään virallista voittajaksi julistautumista Trump ei nyt tainnut tehdä, mutta totesi, että hänen mielestään hän on voittanut vaalit.

Niinistö toivoo, ettei vaaleissa jouduta tilanteeseen, jossa kaksi ehdokasta on julistautunut voittajaksi. Hän katsoo, että olemassa on merkkejä tilanteen mahdollisesta kärjistymisestä.

– Toivotaan nyt ääntenlaskun pikaista kehittymistä ja toivotaan, että sieltä tulee selkeä vastaus.

Vaalien tulos näyttää joka tapauksessa olevan yllätys ennakko-odotuksiin nähden, sillä demokraattien Joe Biden oli selvä ennakkosuosikki gallupien perusteella. Vaaleja lähes läpi yön seuranneen Niinistön mukaan vaaleista muodostui yllättävän tasaiset ja harvinaisen jännittävät.

– Kun katselee mielipidetiedusteluja ja tutkimuslaitosten etukäteisarvioita, niin eipä sattunut silmään yhtään, jossa olisi arvioitu näin tasaista ja jopa mahdollisesti Trumpin voittoa, presidentti näkee.

Vaalituloksella heijastusvaikutuksia Suomelle

Niinistö ei usko, että vaalien tuloksella on suurta merkitystä Suomen ja Yhdysvaltain kahdenvälisiin suhteisiin, voittaa vaalit sitten kumpi tahansa ehdokkaista.

– Merkitys Suomelle tulee ehkä sitten heijastusvaikutuksina. Nyt varsin yleisesti arvioidaan ja varmasti näin on, että Biden tulisi olemaan ulospäin ainakin jossain määrin avoimempi kuin Trump ja pyrkisi tuomaan Yhdysvallat vahvemmin takaisin kansainväliseen sääntöpohjaiseen järjestykseen. Erityisesti Pariisin ilmastosopimus on sellainen, jota tässä varmasti moni toivoisi.

Presidentin mukaan yleisvaikutelmana on väistämättä se, että Yhdysvalloilla on paljon sisäisiä kysymyksiä ja pulmia.

– Varmasti tietyllä tavalla kohtaamme erilaisen Yhdysvallat kuin vielä vuosituhannen vaihteessa ja sen jälkeen totuttiin ajattelemaan. En usko, että sellaiset hyvin auvoiset transatlanttisen suhteen ajat enää kyllä palaavat.

Niinistö näkee, että Yhdysvaltain ja Kiinan välinen suhde jatkunee ongelmallisena, oli presidenttinä kuka tahansa. Bideninkin noustessa presidentiksi Niinistö uskoo Yhdysvaltojen fokuksen kansainvälisissä asioissa suuntautuvan Euroopan sijaan yhä enemmän Tyynenmeren alueelle.

– Kaikki tämä merkitsee sitä, että Euroopan on parasta olla kykenevä seisomaan omilla jaloillaan.

Presidentin mukaan Euroopassa on menty tässä suhteessa viime vuosina oikeaan suuntaan.

Ulkoministeri Haavisto: Näyttää siltä, että molemmilla ehdokkailla on mahdollisuus voittoon ja molemmat uskovat voittoon

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mielestä Yhdysvaltojen vaalitilanne näyttää tällä hetkellä siltä, että molemmilla ehdokkailla on mahdollisuus voittoon ja aamun puheiden perusteella molemmat myös uskovat voittoon. Haavisto sanoo, että kansainvälinen yhteisö reagoi vasta sitten, kun virallisia tuloksia saadaan.

– Paljon tasaisempi asetelmahan tämä on mielipidetiedusteluihin ja ennakointiin verrattuna. Joko on niin, että sellaiset ihmiset, joiden ei oleteta äänestävän ovat lähteneet aktiivisesti uurnille tai sitten ihmiset eivät kerro mielipidetiedusteluissa lopullisia kantojaan, Haavisto arvioi STT:lle.

Haaviston mukaan Biden veisi Yhdysvallat takaisin Pariisin ilmastosopimukseen, mikä olisi Suomen ja Euroopan kannalta myönteinen asia. Myös Bidenin suhde kansainväliseen yhteisöön ja monenväliseen järjestelmään on myönteisempi kuin Trumpin. Trump puolestaan on Haaviston mukaan yllättänyt positiivisesti pyrittyään puskemaan ratkaisuja eteenpäin paikalleen jääneissä konflikteissa.

– Trumpin kautta ovat leimanneet ulkopoliittiset aloitteet, jos ajattelee Lähi-idän normalisaatioprosessia, Arabimaiden ja Israelin sopimuksia, Pohjois-Korea-aloitetta ja Afganistanin taleban-liikkeen kanssa keskustelujen aloittamista. Nämä ovat ulkopolitiikan puolelta sellaisia, jotka jäävät vähän yllätyksellisinä asioina historiaan Trumpin kaudesta positiivisessa mielessä.

Ehdokkaille yhteistä tiukka Kiina-politiikka ja arktiset kysymykset

Yhteisiä asioita ehdokkaille ovat Haaviston mukaan Kiina-politiikan säilyminen tiukkana ja Yhdysvaltain kiinnostus arktisiin kysymyksiin, joka hänen mukaansa on myös Suomen kannalta varsin merkittävää.

Vaaleissa on ollut myönteistä äänestysaktiivisuus ja se, että vaalipäivä näyttää sujuneen rauhallisesti. Tulosten pitkittyminen pitää jännitystä yllä loppuun asti ja Haavisto toivookin, ettei kukaan ala lietsoa levottomuuksia. Hänen mielestään osoittaa demokratian voimaa, että Yhdysvalloissa on voitu käydä vaaleihin keskellä koronakriisiä.

Haavistolla on sovittu puhelinkeskustelu Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeon kanssa tälle illalle.

– Olemme käyneet hänen kanssaan dialogia kansainvälisistä kysymyksistä ja nyt oli valmisteltu näihin liittyvä puhelu. Täytyy katsoa, miten vaalitilanne etenee ja toteutuuko se, mutta yhteyttä on pidetty ja hyvin asiallista yhteistyötä on ollut ulkoministeri Pompeon kanssa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut