Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi tutkii lapsen hukkumista Porvoon uimahallissa

Itä-Uudenmaan poliisi kertoo selvittävänsä tapahtumien kulkua ja onnettomuuteen johtaneita syitä Porvoon uimahallin hukkumistapauksessa.

– Poliisi selvittää tapahtuman olosuhteita ja myös sitä mahdollisuutta, että olisi syytä epäillä jonkinlaista rikosta asiassa, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Tero Tyynelä kertoo STT:lle.

Lapsi hukkui Porvoon uimahallissa torstai-iltapäivänä. Lasta yritettiin elvyttää, mutta hän kuoli yrityksistä huolimatta.

Itäväylän mukaan lapsi oli alakouluikäinen poika. Lehden tietojen mukaan toinen uimassa ollut lapsi oli havainnut pojan elottomana vedessä.

Lapsi osallistui uimahallissa järjestettyyn iltapäiväkerhon toimintaan. Porvoon kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula kertoo STT:lle, että kyseessä ei ollut kunnan järjestämä iltapäiväkerhotoiminta.

Siihen, vaikuttaako tapahtuma kaupungin tai uimahallin toimintaan, Ujula ei vielä tässä vaiheessa halua ottaa kantaa.

– Tutkinnan yhteydessä käydään varmasti läpi prosessit ja turvallisuustekijät lävitse ja katsotaan, onko joitain asioita, joilla olisi voitu välttää tämä erittäin surullinen tapahtuma. Lähtökohta on, että johtopäätösten aika on tutkinnan jälkeen. Tässä kohtaa on turha lähteä spekuloimaan sillä, mitkä asiat tullaan muuttamaan, Ujula sanoo.

Uimahalli suljettiin onnettomuuden tapahduttua. Itä-Uudenmaan sosiaali- ja kriisipäivystys on tarjonnut Ujulan mukaan apua kaikille paikalla olleille ja uhrin läheisille eilisestä alkaen.

– Tänään on myös tarjottu palveluja esimerkiksi henkilökuntaan kuuluville työterveyshuollossa. Kaikki, jotka haluavat kriisiapua, ovat sitä saaneet, Ujula kertoo.