Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Jorma Malinen jatkaa Pron puheenjohtajana seuraavat neljä vuotta

Malinen kertoo tiedotteessa pitävänsä alkavalla puheenjohtajakaudellaan yhtenä tärkeimmistä tehtävistään sitä, että Pro toimii neuvotteluosapuolena myös mahdollisissa paikallisissa työehtosopimuksissa. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Ammattiliitto Pron puheenjohtajana jatkaa Jorma Malinen. Pron edustajisto on valinnut hänet kaudelle 2020–2024 kuluneen neljän vuoden jatkoksi.

Malinen kertoo tiedotteessa pitävänsä alkavalla puheenjohtajakaudellaan yhtenä tärkeimmistä tehtävistään sitä, että Pro toimii neuvotteluosapuolena myös mahdollisissa paikallisissa työehtosopimuksissa.

– Jäsenemme haluavat, että Pro neuvottelee kaikki keskeiset työehdot ja sopii työrauhasta myös paikallisesti yhteistyössä luottamusmiesten kanssa, Malinen sanoo.

Hänen mukaansa ay-liikkeen harteilla on huolehtia sopimusyhteiskunnasta ja työelämän oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta, ansiokehityksestä ja ostovoimasta.

Malisen mielestä työmarkkinaympäristö kehittyy edelleen suuntaan, missä nykyistä suuremmilla ja vahvemmilla liittokokonaisuuksilla on entistä enemmän tarvetta ja kysyntää.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut