Kuopion Kolmisopessa toissa vuoden elokuussa tapahtuneen suuronnettomuuden oikeudenkäynti alkaa tänään Pohjois-Savon käräjäoikeudessa. Neljä ihmistä kuoli ja useita loukkaantui, kun tilausliikenteessä ollut linja-auto suistui Kuopion moottoritien ja Kolmisopen liittymässä tieltä ja putosi sillalta junaradalle. Linja-auto putosi turmassa noin 7–10 metrin matkan kyljelleen.
Onnettomuudessa loukkaantuneista 22 ihmisestä 17 oli linja-autossa. Ennen junaradalle suistumista linja-auto osui henkilöautoihin, jotka olivat pysähtyneinä risteykseen tai olivat ylittämässä risteystä.
Myös linja-auton kuljettaja, vuonna 1951 syntynyt pohjoissuomalainen mies, loukkaantui onnettomuudessa. Häntä syytetään muun muassa neljästä törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Otkes: Kuljettajan terveydentila vaikutti onnettomuuteen
Onnettomuus tapahtui, kun linja-auto poistui moottoritien liittymästä kovaa vauhtia. Kuljettaja yritti jarruttaa havaitessaan lähestyvän risteyksen, mutta epäonnistui yrityksessään.
Turmaristeyksen ramppi on varsin lyhyt, eikä siinä ollut muita hidastamiseen ohjaavia merkkejä kuin lähellä risteystä ollut taajamamerkki. Samoin moottoritien ja rampin välissä oleva puusto rajoitti näkyvyyttä risteykseen.
Bussista ei löytynyt mitään teknistä vikaa, ei myöskään jarruissa.
Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) arvioi viime vuoden huhtikuussa, että bussiturmaan vaikuttivat muun muassa kuljettajan pitkäaikaissairaus ja terveydentilaan nähden raskas työtehtävä.
Poliisin tutkinnanjohtaja sanoi alkuvuodesta esitutkinnan valmistuttua, että terveystiedot on otettu tutkinnassa huomioon. Poliisi selvitti myös, oliko kuljettaja saanut levätä tarpeeksi ja oliko säännöksiä tältä osin noudatettu. Tutkinnan perusteella lepoaikoja oli noudatettu.
Kuljettajalla oli vähän kokemusta onnettomuusautosta
Kuskin terveyden lisäksi Kuopion bussiturman taustalla oli Otkesin mukaan useita muita syitä. Bussin kuljettajalla oli muun muassa vain vähän kokemusta onnettomuusajoneuvosta. Hän tunsi auton hallintalaitteet huonosti.
Otkesin johtaja Veli-Pekka Nurmi peräänkuulutti onnettomuustutkintaraportin julkaisun yhteydessä linja-autonyhtiöiden vastuuta perehdyttää kuljettaja ajoneuvoon.
Hänen mukaansa muissa joukkoliikennemuodoissa turvallisuusasiat ovat paljon paremmalla tolalla. Rautateillä on automaattinen kulunvalvonta. Ilmailussa ja merenkulussa on tekniikan lisäksi apuna ohjaamossa tai komentosillalla toinen ammattilainen. Linja-autoissa tekniikkaa ei ole samalla tavalla ja kuljettaja on yksin.