Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Tanskalaistilalta löytyi lintuinfluenssaa – 25 000 kanaa tapetaan

Ritzau / STT

Tanskan Randersissa 25 000 kanaa on saanut tappotuomion lintuinfluenssalöydöksen vuoksi. Asiasta kertoi maan elintarvikevirasto Fodevarestyrelsen maanantaina.

Viraston mukaan viikkoa aiemmin lintuinfluenssaa löytyi villeistä linnuista eri puolilta maata.

Virasto kertoo löydöksen tarkoittavan, ettei Tanskasta voida viedä munia tai siipikarjan lihaa tai muita siipikarjatuotteita EU:n ulkopuolelle ainakaan kolmeen kuukauteen.

Eläinten tappamisesta vastaavat viranomaiset. Lisäksi tilan ympärille määritellään vyöhyke, jolla sijaitseviin siipikarjatiloihin kohdistuu erityisrajoituksia.

Viraston mukaan näytteitä kerätään nyt eri puolilta maata ja tuloksia odotetaan tulevan jatkuvasti.

Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 2016, kun tanskalaisella siipikarjatilalla todetaan lintuinfluenssaa.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut