Suomenlahden merivartiosto kertoo paljastaneensa kansainvälisen ihmissalakuljetusliigan. Tiedotteen mukaan pääasiassa Suomessa ja Kreikassa oleskelevista ihmisistä koostuvan järjestäytyneen rikollisryhmän epäillään järjestäneen ja yrittäneen järjestää Kreikkaan laittomasti saapuneita Suomeen ja muualle Eurooppaan.
Asian tutkinta alkoi heinäkuun puolivälissä. Tutkinnan aikana on ollut kiinniotettuina ja pidätettyinä useita ihmisiä ja lukuisia kotietsintöjä on suoritettu eri puolilla Helsinkiä, Suomenlahden merivartiosto kertoo.
Rikoskokonaisuutta tutkitaan törkeänä laittoman maahantulon järjestämisenä, törkeänä väärennyksenä ja valtionrajarikoksena.