Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomenlahden merivartiosto kertoo paljastaneensa kansainvälisen ihmissalakuljetusliigan – huolena on, että Suomeenkin ilmaantuu passien "sarjakadottajia"

Suomenlahden merivartiosto kertoo paljastaneensa kansainvälisen ihmissalakuljetusliigan. Tiedotteen mukaan pääasiassa Suomessa ja Kreikassa oleskelevista ihmisistä koostuvan järjestäytyneen rikollisryhmän epäillään järjestäneen ja yrittäneen järjestää Kreikkaan laittomasti kuljetettuja ihmisiä Suomeen ja muualle Eurooppaan.

Tutkinnanjohtaja, kapteeniluutnantti Jukka Tekokoski Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksiköstä kertoo, että ihmiset on ensin salakuljetettu Kreikkaan, missä rikollisorganisaatio tarjoaa "palveluitaan".

– Siellä rikollisorganisaatio järjestää jatkokuljetuksia muualle Eurooppaan niille henkilöille, jotka oleskelevat Kreikassa ilman virallista statusta, Tekokoski kertoo.

Tapauksen selvittelyssä on selvinnyt, että rikollisryhmä on toiminut Suomessa ja Kreikassa vähintään viime vuoden syksystä lähtien.

– (Rikollisryhmä) järjestää toisille henkilöille myönnettyjä sekä väärennettyjä Suomen ja Britannian passeja käytettäviksi laittoman maahantulon tarkoituksessa, tiedotteessa kerrotaan.

Suomenlahden merivartioston mukaan Suomen ja Kreikan väliä matkustaneet kuriirit toimittivat passit rikollisryhmän jäsenille.

Rikoskokonaisuudessa on kymmenen epäiltyä, joista kolme on Kreikassa ja loput Suomessa. Ryhmän epäillään järjestäneen noin kymmenen ihmisen kuljetuksen.

Matkalaukkukätkössä passeja, oleskelulupia, henkilökortti ja Kela-kortti

Asian tutkinta alkoi heinäkuun puolivälissä, kun Viron poliisi ilmoitti Rajavartiolaitokselle Tallinnan lentoasemalla väärennetyn Britannian passin esittäneestä ihmisestä. Kyseiseltä henkilöltä oli löytynyt Suomeen viittaavia asiakirjoja.

Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikkö ja Viron viranomaiset tunnistivat Suomessa pysyvästi oleskelevan ihmisen, jonka kerrotaan luovuttaneen väärennetyn passin Tallinnassa kiinni otetulle ja saattaneen tämän Helsingistä Tallinnan lentoasemalle.

Helsinki-Vantaan lentoasemalta puolestaan otettiin lokakuun lopulla kiinni rikollisryhmään kuuluvaksi epäilty ihminen, jonka hallusta sekä matkalaukun rakenteisiin kätkettyinä löytyi useita Suomen passeja ja oleskelulupia, henkilökortti ja Kela-kortti.

Kiinni otetun epäillään olleen kuljettamassa asiakirjoja Kreikkaan väärentämistä ja laittoman maahantulon järjestämistä varten.

"Tällainen kehitys huolestuttaa"

Suomenlahden merivartioston mukaan osa Helsinki-Vantaan lentoasemalla kiinni otetulta löydetyistä asiakirjoista oli ilmoitettu anastetuksi, mutta osan epäillään luovutetun korvausta vastaan rikollisryhmän käyttöön.

– Meillähän ei ole ollut hirveästi tämmöisiä tapauksia, missä tällaista järjestelmällistä passinluovuttajien rekrytoimista tai passien keräämistä olisi ollut. Vastaavia tapauksia on ollut paljon, mutta yleensä passien ja passikirjastojen keräämiset rikollisryhmän käyttöön on tehty jossain toisessa EU-maassa, Tekokoski sanoo.

– Olemme nyt tietenkin vähän huolissamme siitä, onko meille Suomeen tulossa vastaava ilmiö passien keräämisen osalta.

Tekokosken mukaan ongelma on ollut iso esimerkiksi Ruotsissa, missä "katoavia passeja" on ollut vuositasolla kymmeniätuhansia.

– Tämä on nyt tavallaan ensimmäinen juttu, missä näyttäisi, että tällaista toimintaa on ollut Suomessa. Eli suomalaisia passeja ja muukalaispasseja yritetään saada rikollisryhmän käyttöön maksua vastaan.

Tekokoski kertoo, että joistain EU-maista löytyy yksittäisiä passien "sarjakadottajia".

– Yhdellä henkilöllä saattaa kadota lyhyen ajan sisään jopa toistakymmentä passia, jotka ovat sitten tavalla tai toisella päätyneet rikollisryhmän käyttöön. Tällainen kehitys huolestuttaa Suomessa.

Tutkinnan aikana on ollut kiinni otettuna ja pidätettynä useita ihmisiä, ja eri puolilla Helsinkiä on tehty lukuisia kotietsintöjä, Suomenlahden merivartiosto kertoo.

Rikoskokonaisuutta tutkitaan törkeänä laittoman maahantulon järjestämisenä, törkeänä väärennyksenä ja valtionrajarikoksena.