Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Biden nimittämässä ulkoministeriksi Blinkenin, valtiovarainministeriksi Fedin ex-johtajan Yellenin

Yhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden on julkistanut nimitysehdotuksiaan maan ministereiksi. Yhdysvaltalaismedioiden mukaan Biden on nimittämässä Janet Yellenin valtiovarainministeriksi.

Yellen on toiminut maan keskuspankin Fedin pääjohtajana vuosina 2014–2018. Jos hänet valitaan tehtävään, hän on maassa ensimmäinen nainen valtiovarainministerinä.

The Wall Street Journal -lehden mukaan Yellen on kertonut muun muassa tukevansa hiiliveroja, jos hän toimisi valtiovarainministerinä. Lisäksi Yellen on peräänkuuluttanut pankkien tarkempaa valvontaa vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen.

Biden aikoo nostaa entisen ulkoministerin John Kerryn ilmastoasioiden erikoislähettilääksi. Ulkoministerin pestiin Bidenin ehdokas on entinen varaulkoministeri Antony Blinken.

Lisäksi Biden on nimittämässä ministeriehdokkaitaan myös muihin ministerivirkoihin.

Biden valitsi kotimaan turvallisuusministeriksi Alejandro Mayorkasin. Kuubalaissyntyisestä Mayorkasista tulisi ensimmäinen latinalaisamerikkalainen, joka toimii tehtävässä. Kotimaan turvallisuusministeriö valvoo muun muassa maahanmuuttoa.

Lisäksi Biden aikoo nostaa Avril Hainesin ensimmäisenä naisena kansallisen turvallisuuden johtajaksi. Haines toimi aiemmin muun muassa keskustiedustelujärjestö CIA:n varajohtajana.

– Kansallinen turvallisuutemme ja ulkopolitiikkamme eivät kestä enää viivyttelyä. Kaikki ehdokkaat ovat yhtä lailla kokeneita ja kriisinkestäviä kuin he ovat innovatiivisia ja kekseliäitä, Biden sanoi.

Suurlähettiläälle oikeus istua turvallisuusneuvostossa

Yhdysvaltain YK-suurlähettiläsehdokas on Linda Thomas-Greenfield. Samalla Biden aikoo palauttaa sanomalehti New York Timesin mukaan kyseisen suurlähettilään viran ministeritasoiseksi. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että suurlähettiläs voi osallistua kansallisen turvallisuusneuvoston kokouksiin. Sama oikeus koskee myös Kerrya, vaikka hänen pestinsä ei ole ministerin virka.

Biden on nimittämässä myös Jake Sullivanin Valkoisen talon kansallisen turvallisuuden neuvonantajaksi. Sullivan toimi Bidenin turvallisuuspoliittisena neuvonantajana Bidenin ollessa maan varapresidenttinä.

Kaikki nyt nimetyt ehdokkaat työskentelivät aiemmin Barack Obaman hallinnossa, jossa Biden toimi varapresidenttinä.

Yhdysvaltain senaatin on vielä vahvistettava presidentin ehdokkaiden nimitykset ministereiksi. Senaatin hallinta on vielä auki, sillä Georgiassa on vielä jaossa tammikuussa kaksi senaattoripaikkaa sen jälkeen, kun senaattorikisa meni toiselle kierrokselle.

Maan istuva presidentti Donald Trump ei ole ilmoittanut hyväksyvänsä vaalitappiotaan. Lisäksi hän ei ole ottanut vastaan yhtäkään toimittajien kysymystä marraskuun vaalipäivän jälkeen.