Hallitus kasvattaa alueiden painetta koronatoimien tiukentamiseen – pari viikkoa aikaa välttää valmiuslakiin turvautuminen

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kävivät tiedotustilaisuudessa läpi hallituksen eilisillan neuvotteluita. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

Saila Kiuttu, Susanna Jääskeläinen, Maiju Ylipiessa / STT

Hallitus lisää alueiden painetta ottaa käyttöön tiukempia koronarajoituksia epidemian kiihdyttyä viime viikkoina nopeasti. Jos toimissa ei edetä nopeasti eikä tautitilannetta saada rauhoittumaan, on edessä valmiuslain käyttöönotto.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) vetosi torstaina vahvasti paikallisiin ja alueellisiin viranomaisiin, jotta koronatilanne saadaan pidettyä hallinnassa ja painettua tautitapaukset alas. Hän sanoi hallituksen ja terveysviranomaisten tiedotustilaisuudessa, että nyt on syytä tehdä ryhtiliike.

Marinin mukaan kahden viikon kuluttua nähdään, millä tavalla uudet tiukemmat koronarajoitustoimet vaikuttavat. Sen jälkeen voidaan hänestä arvioida, onko syytä painavampiin toimiin.

Jotta valmiuslain tarvetta voitaisiin paremmin arvioida, hallitus on pyytänyt ennakoivasti ennusteita ja mallinnuksia siitä, millä tavalla esimerkiksi sairaalahoidon kuormitus tulee kehittymään.

– Samalla olemme pyytäneet ministeriöitä valmistautumaan siihen, että mikäli valmiuslakiin pitäisi nopealla aikataululla tarttua, meillä olisi ikään kuin luurankoversioita niistä pykälistä tai pykälien perusteluista näistä asetuksista, joita kenties voisimme tarvita, Marin sanoi.

Valmiuslakia hallitus voisi käyttää eritoten terveydenhuollon kapasiteetin turvaamiseen tai liikkumisen rajoittamiseen tilanteessa, jossa tarve on välttämätön.

Jouluna ei pidä matkustaa eikä juhlia

Marin korosti myös kansalaisten vastuuta. Hän sanoi, että jokaisen vastuulla on suojella omaa, läheistensä ja kanssaihmistensä terveyttä.

– Jokaisen omalla toiminnalla on suuri vaikutus siihen, millaisia seuraavat viikot ja kuukaudet ovat. Rajoitustoimet ja suositukset toimivat vain, jos niitä noudatetaan. Vastuu taudin leviämisen estämisestä on jokaisella meistä, pääministeri sanoi.

Marinin mukaan suomalaisten on syytä jouluna välttää matkailua ja rajoittaa kontakteja kaikin tavoin.

– Viestini on: älkää lähtekö matkoille tai ulkomaille, välttäkää kaikkea sellaista toimintaa, joka ei ole välttämätöntä. Se tarkoittaa esimerkiksi vapaa-ajan toimintaa, juhlia ja harrastuksia ja muita vastaavia. Näistä luopuminen on kohtuullista näin vakavassa tilanteessa, Marin sanoi.

Uudellamaalla "tosi kyseessä" - terveydenhoitojärjestelmä voi ylikuormittua viikoissa

Johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä (Hus) sanoi, että Uudellamaalla koronapotilaiden määrä sairaaloissa on kasvanut viime päivinä nopeasti ja kehitys on samanlaista kuin viime keväänä.

– Tilanne Uudellamaalla on todella vakava. Nyt on tosi kyseessä, Mäkijärvi sanoi.

Hänen mukaansa Uudellemaalle valmisteilla olevat tiukat rajoitustoimet ovat todella tarpeellisia.

– Jos me emme nyt näihin tartu ja näitä toteuta, niin riskit ovat todella suuret siihen, että terveydenhoitojärjestelmä ylikuormittuu muutaman viikon kuluttua ja on todella suuria vaikeuksia hoitaa kaikkia potilaita, jotka hoitoa tarvitsevat.

Viranomaisten mukaan tilanne on huonontunut lähes kaikkialla Suomessa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut