Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Romanian parlamenttivaaleissa ratkaistaan vahvistuuko maan EU-myönteinen linja

Romanian sunnuntaisista parlamenttivaaleista näyttäisi ovensuukyselyjen mukaan tulevan tiukka kisa kahden kärkipuolueen kesken.

Ovensuukyselyt lupailivat vallassa olevalle pääministeri Ludovic Orbanin liberaalipuolueelle (PNL) 29 prosentin ja pääoppositiopuolue sosiaalidemokraateille (PSD) 30,5 prosentin kannatuksen.

Äänestysprosentti on jäämässä vain noin 33 prosenttiin, mikä on alhaisin parlamenttivaalien osallistumisprosentti. Alhaisen äänestysaktiivisuuden takana uskotaan olevan ihmisten pettymys poliitikkoihin sekä koronapandemian kova toinen aalto.

Ulkomailla asuvien romanialaisten äänestysaktiivisuus sen sijaan näytti paremmalta. Sunnuntaina myöhäiseen iltapäivään mennessä äänestyslipun oli täyttänyt noin 200 000 ihmistä, mikä oli kaksinkertainen määrä vuoden 2016 lukuun verrattuna, kertoi vaaliviranomainen.

Romania on EU:n köyhimpiä maita. Nelisen miljoonaa romanialaista on viime vuosina lähtenyt etsimään parempaa elämää muualta, etenkin EU:n läntisistä jäsenmaista.

Alueilla, joilla populismi ja kansallismielisyys ovat saaneet jalansijaa, pääministeri Ludovic Orban on voittanut jonkin verran kannatusta lupaamalla modernisoida Romanian sekä pitävän sen "Eurooppa-myönteisellä" tiellä.

Romaniaa hallinnut Orbanin johtama vähemmistöhallitus

Romaniassa sosiaalidemokraatit on kansalliskonservatiivinen puolue, jonka oikeuslaitosuudistukset ovat aiheuttaneet EU:ssa harmaita hiuksia hieman samaan tyyliin kuin Unkarin ja Puolan hallitusten toimet.

Romaniaa on hallinnut viime vuodesta lähtien Orbanin johtama liberaalien vähemmistöhallitus, joka nousi valtaan korruptioskandaaleissa ryvettyneen demarihallituksen kaaduttua. Sosiaalidemokraatit ovat nykyisessä parlamentissa suurin puolue.

Jos liberaalit nousee suurimmaksi puolueeksi parlamentissa ja saa koottua enemmistöhallituksen, se sinetöi EU-myönteisen linjan vallan Romaniassa. Maan presidenttinä on EU-myönteinen Klaus Iohannis, ja viime vuoden EU-vaaleissa Romania oli ainoa Itä-Euroopan maa, josta valittiin Euroopan parlamenttiin enemmän liberaaleja kuin konservatiiveja.

Sosiaalidemokraattien vaalivoitto voisi kuitenkin tehdä Romaniasta jälleen yhden ongelmatapauksen EU:lle.