Romanian presidentti Klaus Iohannis vihjasi maanantaina, että hän voi pyytää maata hallitsevaa liberaalipuoluetta muodostamamaan uuden hallituksen, vaikka puolue hävisi sunnuntain parlamenttivaalit.
– On selvää, että keskustaoikeistolaiset puolueet saivat yli puolet äänistä. Sen vuoksi sosialistit (PSD) jäävät poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle, Iohannis sanoi televisiossa.
Liberaalipuolueen (PNL) istuva pääministeri Ludovic Orban erosi maanantaina huonon vaalimenestyksen vuoksi. Kun lähes kaikki äänet oli laskettu, sosiaalidemokraatit olivat saaneet noin 30 prosenttia äänistä, ja PNL 25,5 prosenttia.
Vaalitulosta varjosti ennätysalhaiseksi jäänyt äänestysprosentti. Se oli noin 33.
Romaniassa nousi viime vuonna valtaan liberaalien vähemmistöhallitus korruptioskandaaleissa ryvettyneen demarihallituksen kaaduttua.