Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

IS: Lippumäen tekojäällä tarvittu vartijoiden apua vuoroja koskevissa riidoissa

Kuopion Lippumäen tekojäärata pysyy yhä vain uutisissa. Arkistokuva. Paula Pohjamo
Kari Haavisto

Kari Haavisto

Meno on rauhatonta Lippumäen uudella tekojääradalla Kuopiossa.

Ilta-Sanomien mukaan jääkiekkoilijoiden ja pikaluistelijoiden harjoitusvuoroja koskevissa kiistoissa on paikalle jouduttu kutsumaan vartiointiliikkeen edustajia rauhoittelemaan tilannetta.

Ilta-Sanomien mukaan riidankylväjinä ovat olleet nimenomaan jääkiekkoilijat, jotka eivät ole suostuneet noudattamaan jaettuja vuoroja.

Radat valmiina, kisat lähtivät: Lippumäen luisteluradan epäonni jatkuu nyt koronan painamana

Kuopion kaupungin urheilupaikkojen kunnossapidosta vastaavan Mestarin kunnossapitotyön johtaja Hannu Parviainen vahvistaa asian Ilta-Sanomille.

– Samaa skismaa on ollut koko ajan. Kenttähenkilökunnalla on ollut vaikeuksia saada jääkiekkoilijoita pois alueelta ennen varattuja vuoroja ja huoltotaukoja. He ovat kieltäytyneet lähtemästä alueelta ja tulleet kohti verbaalisestikin, Parviainen kertoo.

Ongelmat ovat pahentuneet syksyn ja alkutalven aikana.

Parviaisen mukaan nyt on menossa kokeilu, jolloin vartijat tulevat kiivaimpina aikoina pyytämättäkin auttamaan kenttähenkilökuntaa.

Kuopion Lippumäen tekojäärata avataan lauantaina – erilaisilla käyttäjillä on nyt omat vuoronsa

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut