Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Kansanedustaja Joonas Köntällä koronavirustartunta –"Haju- ja makuaistini olen toistaiseksi menettänyt, mutta muutoin voin ihan hyvin", Könttä kertoo Facebookissa

Keskustan kansanedustaja Joonas Könttä eduskunnan täysistunnossa toukokuussa. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

Raisa Kivilahti-Leppänen, Iiro-Matti Nieminen / STT

Kansanedustaja Joonas Köntällä (kesk.) on todettu koronavirustartunta, kertoo eduskuntatiedotus. Tartunta on varmistettu lauantaina.

Eduskuntatiedotuksen mukaan kansanedustajille ja eduskunnan henkilöstölle on toimitettu tieto tartunnasta. Edustaja on antanut luvan nimensä julkistamiseen.

– Olo vaihtelee ja lihaskivut koko kropassa, mutta erityisesti alaselässä, ovat kovia, Könttä kirjoittaa Facebookissa .

– Haju- ja makuaistini olen toistaiseksi menettänyt, mutta muutoin voin ihan hyvin. Nyt keskityn paranemiseen kotioloissa.

Könttä sanoo keskustelleensa lääkärin kanssa ja olleensa yhteyksissä henkilöihin, joita hän on viikolla tavannut.

– Olen näillä näkymin kotona seuraavat kymmenen päivää ja eduskuntatyöhön en etäkokouksia lukuun ottamatta osallistu. Niihinkin vähän oman jaksamisen mukaan. Kiitos kaikista tsemppiviesteistä, Könttä kirjoittaa.

Könttä on ensimmäisen kauden kansanedustaja Jyväskylästä. Hän on syntynyt vuonna 1989.

Könttä on tähän mennessä kolmas kansanedustaja, jonka tiedetään saaneen koronavirustartunnan. Aiemmin tällä viikolla koronatartunta todettiin kansanedustaja Arto Satosella (kok.), jonka tartunta varmistui tiistaina. Lokakuussa tartunnan sai Tom Packalén (ps.).

Osallistui puolustusvaliokunnan kokoukseen

Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio kertoo STT:lle, että Könttä oli eduskunnassa 9.–10. joulukuuta eli keskiviikkona ja torstaina. Könttä on osallistunut eduskunnassa ainakin puolustusvaliokunnan kokoukseen.

– Meillähän valiokunnissa on maskikäytäntö, että voi olla, että siltä osin altistuneiden joukko on aika pieni, Rauhio sanoo.

Hänen mukaansa tässä vaiheessa kannattaa olla varovainen, kun arvioidaan eduskunnassa koronavirukselle altistuneiden määrää.

– Ei se varmasti useita kymmeniä ole.

Rauhion mukaan altistuneiden jäljittämisessä käydään läpi puolustusvaliokunnan kokoonpano ja selvitetään, onko Könttä käynyt eduskunnassa ravintolassa tai kahvilassa.

– Jäljitetään tapahtumat eduskunnassa ja eduskunnan ulkopuolella.

Rauhion mukaan toistaiseksi ei ole tiedossa, mistä Könttä on voinut saada tartunnan. Rauhion mukaan ei kuitenkaan ole mahdollista, että Könttä olisi saanut tartunnan Satoselta.

– Sen voi sanoa, että nämä ovat erillisiä tartuntoja.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut