Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

EU:n uuden budjettikauden maatalouspolitiikka sisältää uusia ympäristövelvoitteita – ja mahdollisuuksia myös luistaa niistä

"On vaara, että osa jäsenmaista haluaa mennä juuri ja juuri riman yli."

Koronavuonna rakennettu EU:n talouden elpymispaketti tuo rahoitusta muun muassa sellaisille hankkeille, joilla pyritään hillitsemään ilmastonmuutosta. Samaan aikaan Euroopan yhteinen maatalouspolitiikka on muuttumassa huomattavasti hitaammin.

– Kyllä nytkin politiikka pikkuisen nytkähtää ilmasto- ja ympäristöystävällisempään suuntaan. Sitä taustaa vasten, mitä poliitikot juhlapuheissa puhuvat, muutos jää kuitenkin aika vaatimattomaksi, sanoo tutkimusprofessori Jyrki Niemi Luonnonvarakeskuksesta.

EU-komission esitys uuden rahoituskauden yhteiseksi maatalouspolitiikaksi (CAP eli Common Agricultural Policy) sisältää aiempaa enemmän ympäristöpainotuksia. Se, miten tavoitteissa edistymistä mitataan, jää Niemen mukaan kuitenkin osin epäselväksi.

Monet EU:n jäsenmaat ovat toivoneet enemmän valtuuksia päättää itse maataloustukien jaosta, ja tähän suuntaan ollaan myös menossa. Niemen mukaan vapaus tuo mahdollisuuksia, mutta myös riskejä.

– On vaara, että osa jäsenmaista haluaa mennä juuri ja juuri riman yli ja selvitä vähäisillä muutoksilla.

Tanska on jo edelläkävijä

Suomen luomuviljelijöiden edunvalvontajärjestön Luomuliiton toiminnanjohtaja Susann Rännäri edustaa maatalouden vähemmistöä: Suomessa alle 15 prosenttia viljelymaasta on luomuviljelyssä. Koko EU:ssa osuus on keskimäärin alle kahdeksan prosenttia.

– Ilmasto- ja ympäristötavoitteiden saavuttaminen on vesittynyt, Rännäri sanoo.

EU-komission Pellolta pöytään -strategiassa tavoitteena on kasvattaa EU:n luomupeltopinta-ala 25 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Tavoite ei kuitenkaan ole tulossa velvoittavana osaksi EU:n maatalouspolitiikkaa.

– Vielä ei ole valtionhallinnossa päätetty, mikä olisi Suomen tavoite. Luomuliitto on ollut sitä mieltä, että Suomen tavoitteena pitäisi olla 30 prosenttia. Esimerkiksi Tanska on jo pitkään pyrkinyt luomutuotannon edelläkävijämaaksi..

"Kestävän ruuantuotannon veturi"

Rännäri painottaa, että luomuviljelyksen edistäminen on yksi tapa ohjata koko maataloutta luonnon kannalta kestävään suuntaan.

– Luomu on tunnustettu kestävän ruuantuotannon veturiksi. Luomuviljelijät kehittävät uusia toimintatapoja, jotka valuvat pikkuhiljaa tavallisenkin maatalouden puolelle.

Myönteistä on Rännärin mukaan se, että EU-komission esitys velvoittaisi käyttämään vähintään 20 prosenttia maataloustuesta uusiin, viljelijälle vapaaehtoisiin ekojärjestelmiin.

– Raamit antavat paljon mahdollisuuksia suunnitella hyvä ympäristötoimiin kannustava tukijärjestelmä – mutta jos mennään siitä, missä aita on matalin, niin pystytään suunnittelemaan tukia joilla ei ole vaikutusta.

Kahden vuoden siirtymäkausi

Vuodenvaihteessa alkavan EU:n uuden seitsenvuotisen rahoituskehyskauden maataloustukimalli on tässä vaiheessa EU-komission ehdotus, johon sekä Euroopan parlamentti että jäsenmaiden maatalousministereistä koostuva ministerineuvosto ovat tehneet omat muutosesityksensä.

Neuvottelut kolmen osapuolen välillä ovat meneillään. Vuodet 2021–2022 mennään vanhalla tukijärjestelmällä, mutta uuden budjetin rahoituksella.

– Tavoitteena on päästä sopuun toukokuussa, kertoo maatalousneuvos Kari Valonen maa- ja metsätalousministeriöstä. Hän johtaa ministeriön EU-koordinaation ja kansainvälisten asioiden yksikköä.

Valosen mukaan jäsenmaiden suurempi vapaus EU:n maataloustukien käytössä ei välttämättä johda siihen, että ympäristötavoitteet otetaan huonommin huomioon.

– Toimenpiteet voidaan saada paremmin kunkin maan oloihin sopiviksi. Mitä paremmin jäsenmaiden oloihin räätälöity tukijärjestelmä, sitä helpompi viljelijöiden on ottaa se käyttöön, Valonen sanoo.