Ohuet jäät ovat pettäneet useiden ihmisten alta lauantaina sisävesillä eri puolilla eteläistä ja keskistä Suomea.
Tampereen keskustan tuntumasta Pyhäjärvestä löydettiin iltapäivällä kuollut ihminen, kerrottiin Sisä-Suomen poliisista.
Ruumis löytyi Eteläpuiston edustalta läheltä Ratinan suvantoa. Poliisin yleisjohtaja Anssi Köykkä kertoo STT:lle, että sukeltamassa ollut siviili oli tehnyt ilmoituksen ruumiista. Järvi ei ole jäässä löytöpaikan kohdalla.
– Siinä on sen verran virtausta Ratinan suvannon vieressä Pyhäjärven puolella, että se on sula, Köykkä kertoo.
Uhrista ei kerrottu toistaiseksi tarkempia tietoja. Uhrin kuolinsyy ei ollut iltapäivällä poliisin tiedossa.
Poliisi tutkii asiaa ja tiedottaa lisää aikaisintaan sunnuntaina.
Jäältä löytynyt potkukelkka johti etsintöihin
Kangasalla Pirkanmaalla löytyi iltapäivällä järven jäältä punainen potkukelkka ja Boschin porakone.
– Siellä ovat pelastuslaitoksen ihmiset sukeltaneet, mutta mitään ei ole löytynyt, Köykkä kertoo.
Poliisin tiedossa ei ole, onko joku mahdollisesti pudonnut jäihin ja päässyt sieltä pois. Sukellustyöt ovat jo päättyneet. Mahdolliset tiedot tapauksesta pyydetään ilmoittamaan poliisille.
Kolme putosi jäihin Nurmijärvellä
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos kertoo kahdesta tehtävästä, joissa ihmisiä on pelastettu vedestä.
Nurmijärven Sääksjärvellä pariskunta oli ollut koiran kanssa ulkoilemassa järven jäällä. Jää ei kestänyt kävelemistä, ja pariskunta putosi jäihin.
Rannalla ollut nainen lähti auttamaan, mutta hänkin putosi jäihin.
– Neljäs ihminen meni veneen kanssa sinne ja sai pidettyä yhtä pinnalla. Palokunta toi ihmiset pois avannosta ja jäältä, kertoo palomestari Jouni Savolainen STT:lle.
Kolme jäistä pelastettua kuljetettiin sairaalaan. Savolaisella ei ole tiedossa, miten kauan jäihin pudonneet joutuivat olemaan vedessä.
– Ei minulla ole mitään aika-arviota, mutta kylmä oli, se on ihan saletti.
Pariskunnan chihuahua ei joutunut veden varaan, mutta lähti karkuun. Savolaisen mukaan läheisen asuntovaunualueen ihmiset pyrkivät löytämään koiran, jotta se ei jäisi kylmettymään.
Aiemmin päivällä iäkäs mies oli lähtenyt potkukelkalla Tuusulanjärven jäälle ja pudonnut jäihin. Mies oli päässyt itse jään reunalle, mistä pelastuslaitos haki miehen rantaan ja vei sairaalaan.
Hollolassa kylmettynyt mies pelastettiin jäistä
Läheltä piti -tilanne koettiin myös ainakin Päijät-Hämeen Hollolassa. Kolme miestä oli lähtenyt rannalta kalaan Paimenlahdessa, kun jää petti pian heidän lähdettyään rannasta. Kaksi takana kävellyttä pääsi ylös avannosta omin voimin, mutta edessä kävellyt joutui odottamaan pelastuslaitoksen apua liki puoli tuntia.
Päivystävä palomestari kertoi, että pitkään vedessä ollut oli täysin uupunut ja kylmettynyt. Palomestarin arvion mukaan pelastus tuli liki viime hetkellä.
Kuopion lähistöllä veteen vajosi aamupäivän aikana eri paikoissa yhteensä neljä ihmistä. Kaikki pääsivät kuitenkin ylös jäällä lähellä olleiden ihmisten avulla.
Pelastuslaitoksilta korostettiin, että jäät ovat nyt osin petollisen ohuita Etelä- ja Keski-Suomessa. Riskialttiita virtapaikkoja ei pelastajien mukaan välttämättä pysty tunnistamaan jään päältä.