Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Aktia Pankki maksaa osingot – uhmaa Fivan ja EKP:n suositusta

Aktian mukaan on tärkeätä, että se on kiinnostava sijoituskohde myös tulevaisuudessa. Martti Kainulainen / LEHTIKUVA

STT

Aktia Pankki kertoo maksavansa osingot toissa vuodelta, mutta osingot asettuvat asteikon alalaitaan eli 60 prosenttiin tilikauden voitosta. Pankin osinkopolitiikan mukaan se jakaa osinkoja tilikauden voitosta 60–80 prosenttia.

Yhtiökokouksen valtuutus on 71 prosenttia tilikauden voitosta.

Finanssivalvonta (Fiva) antoi ennen joulua pankeille suosituksen, että ne noudattaisivat "äärimmäistä varovaisuutta" voitonjaossaan syyskuun loppuun saakka. Suositus perustuu Euroopan keskuspankin linjanvetoon. Aktia uhmaa näin Fivan ja EKP:n suositusta.

Aktia perustelee osinkojen maksua vakavaraisuudellaan. Pankin mukaan on myös tärkeätä, että se on kiinnostava sijoituskohde tulevaisuudessa.

Aktian mukaan sen osingoilla tuetaan Suomen taloutta ja yhteiskuntaa.

Ålandsbanken on jo aiemmin päättänyt jakaa osingot täysimääräisinä. Lisäksi ahvenmaalainen pankki maksaa lisäosingot..

--

Uutista korjattu klo 10.57: Osingot maksetaan toissa vuodelta, ei viime vuodelta1

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut