Tikkurilan hallitus suosittelee hyväksymään PPG Industriesin korotetun ostotarjouksen

PPG Industries -yhtiön pääkonttori on Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa. AFP / LEHTIKUVA

STT

Suomalaisen maaliyhtiö Tikkurilan hallitus suosittelee hyväksymään yhdysvaltalaisen PPG Industriesin korotetun ostotarjouksen.

PPG Industries ja Tikkurila kertoivat joulukuun 18. päivänä, että ne ovat solmineet yhdistymissopimuksen, jonka mukaan PPG Industries tarjoaa 25 euroa yhtä Tikkurilan osaketta kohden.

Tammikuun alussa yhtiöt tiedottivat, että tarjousta on korotettu 27,75 euroon. Tarjouksen korotuksen taustalla oli Tikkurilan saama yhteydenotto kilpailevasta tarjouksesta.

Tikkurilan hallitus kertoi keskiviikkona tiedotteessa ottaneensa arvioinnissa huomioon myös yhteydenoton kilpailevasta tarjouksesta.

Joulukuussa Tikkurilaa seuraava analyytikko Petri Kajaani Inderesiltä kuvaili STT:lle PPG Industriesin ja maaliyhtiö Tikkurilan mahdollista yhdistymistä unelma-avioliitoksi.

Hän sanoi, että yhtiöt täydentävät toisiaan erinomaisesti maantieteen ja tuotevalikoiman puolesta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut