Biden: Yhdysvalloissa ensi kuussa jo puoli miljoonaa koronavainajaa

Biden varoitti myös, että pandemia tulee vielä pahenemaan ennen kuin se saadaan hallintaan. AFP / LEHTIKUVA

Hannu Aaltonen / STT

Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin mukaan koronavainajien määrä Yhdysvalloissa tulee ylittämään puolen miljoonan rajapyykin ensi kuussa. Biden varoitti myös, että pandemia tulee vielä pahenemaan ennen kuin se saadaan hallintaan.

– Tähän tilanteeseen ei päädytty päivässä, joten suunnan kääntäminenkin tulee kestämään kuukausia. Haluan silti sanoa tämän selvästi: me selviämme tästä ja lyömme pandemian. Ja kansakunnalle, joka odottaa toimia sanon kaikista selvimmin: apua on tulossa, Biden vakuutti uutiskanava CNN:n mukaan.

Biden sanoi myös palauttavansa tieteen ja tutkimuksen keskiöön pandemian voittamisessa.

– Siksi te tulette kuulemaan tulevina viikkoina paljon enemmän asiantuntijoita kuin presidenttiä. Asiantuntijoita, joiden on saatava tehdä työtään ilman pelkoa poliittisesta painostuksesta, presidentti jatkoi.

Bidenin mukaan kaikkien Yhdysvaltoihin saapuvien on myös jäätävä koronakaranteeniin. Lisäksi heille tehdään koronatesti niin lähtömaassa kuin koneesta poistuttaessakin.

Jo presidentti Donald Trumpin hallinto määräsi koronatestit pakollisiksi, mutta karanteeni oli vapaaehtoinen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut