Etujärjestöt: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetus sallittava muiden elintarvikkeiden tavoin

Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetus sallittava muiden elintarvikkeiden tavoin, vetoavat Kuluttajaliitto sekä päivittäistavarakaupan, ravintola-alan ja juomateollisuuden edustajat. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT

Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetus sallittava muiden elintarvikkeiden tavoin, vetoavat Kuluttajaliitto sekä päivittäistavarakaupan, ravintola-alan ja juomateollisuuden edustajat.

Järjestöjen mukaan koronapandemia on korostanut epäkohtaa mietojen alkoholijuomien osalta, sillä niitä kuluttaja ei voi tilata kotiovelleen. Järjestöt esittävät, että lainsäädännöstä voisi korona-aikana poiketa.

– Ruokakaupasta ostettavia mietoja, korkeintaan 5,5 prosenttia alkoholia sisältäviä juomia ei voi ostaa ennen aamuyhdeksää eikä iltayhdeksän jälkeen. Niitä ei myöskään voi tilata kotiin verkkokaupasta, eivätkä ravintolat voi toimittaa asiakkaille alkoholijuomia take away -annosten yhteydessä, sanoo Kuluttajaliiton vaikuttamistyön päällikkö Tiina Vyyryläinen tiedotteessa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut