Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Senaatti vahvisti Blinkenin nimityksen ulkoministeriksi

Yhdysvalloissa senaatti vahvisti tiistaina presidentti Joe Bidenin ehdokkaan Antony (Tony) Blinkenin, 58, valinnan ulkoministerin tehtävään.

Blinken on Bidenin pitkäaikainen neuvonantaja. Blinken on sanonut yrittävänsä saada aikaan uutta ydinsopimusta Iranin kanssa, jos maa on siihen halukas.

Blinken on myös toivonut, että Venäjän kanssa tehdylle Uusi Start -sopimukselle saataisiin jatkoa. Yhdysvaltain ja Venäjän ydinaseita rajoittava sopimus umpeutuu helmikuun alussa.

Blinken on myös sanonut, että ex-presidentti Donald Trumpin kova suhtautuminen Kiinaan oli oikein, vaikka hän ei olekaan samaa mieltä Trumpin valitsemista toimintatavoista.

Valtiovarainministeriksi lasikattojen rikkoja

Aiemmin senaatti hyväksyi Janet Yellenin, 74, valinnan valtiovarainministerin virkaan. Yhdysvallat sai näin ensimmäisen kerran naisen valtiovarainministeriksi.

Yellen on tehnyt historiaa aikaisemminkin, sillä hän oli myös ensimmäinen Yhdysvaltain keskuspankin johtajaksi valittu nainen. Yellen johti pankkia vuosina 2014–2018.

Yellenin lähitulevaisuuden tärkein tehtävä on luotsata presidentti Joe Bidenin valtaisa, 1,9 biljoonan dollarin koronatukipaketti läpi kongressissa samaan aikaan kun maan talous on muutenkin velkaantunut pahasti.

Trumpin virkasyyte toimitettiin senaattiin

Entisen presidentin Donald Trumpin virkasyyte toimitettiin senaattiin tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa.

Virkasyyte koskee Trumpin vastuuta kongressitalon loppiaisen mellakasta, jota tämän on katsottu lietsoneen puheillaan.

Demokraateilla on hallussaan 50 paikkaa 100-paikkaisessa senaatissa, mutta he tarvitsisivat lisäksi 17 republikaanin äänen virkasyytteen läpimenoon.

Vaikka moni republikaani on kritisoinut Trumpin toimintaa viime viikkoina, on epäselvää, äänestääkö moni lopulta virkasyytteen puolesta.

Presidentti Joe Biden sanoi uutiskanava CNN:n haastattelussa , ettei usko 17 republikaanisenaattorin äänestävän Trumpin tuomitsemiseksi. Hänen mukaansa tilanne olisi eri, jos Trumpilla olisi vielä presidenttikautta kuusi kuukautta jäljellä.