Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Selvitys: Yliopistojen ja yritysten välinen yhteistyö on heikentynyt – kehityskulku poikkeaa muista EU-maista

Yliopistojen ja yritysten välinen yhteistyö on heikentynyt Suomessa, ilmenee Vaikuttavuussäätiön tilaamasta selvityksestä.

– Suomi on ollut huipputasolla eurooppalaisten verrokkimaiden kanssa, mutta viimeaikaiset indikaattorit osoittavat, että yhteistyö on vähentynyt ja olemme poteroituneet, sanoo Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä ja Tampereen yliopistossa työskentelevä Arho Suominen selvityksestä julkaistussa tiedotteessa.

Suominen on yksi tänään julkistetun selvityksen kirjoittajista. Hänen mukaansa Suomessa on useita toimijoita, jotka rahoittavat elinkeinoelämän ja tutkimuksen välisiä yhteistyöprojekteja. Viime vuosina elinkeinoelämän ja tutkimuksen välistä yhteistyötä on kuitenkin karsittu merkittävästi.

Tiedotteen mukaan yritysten rahoittaman tutkimuksen määrä on vähentynyt viime vuosikymmenellä tuntuvasti yliopistoissa ja korkeakouluissa. Kehityskulku on ollut poikkeava verrattuna muihin EU- ja OECD-maihin.

Yhteistyön lisäämisen painotetaan olevan tärkeää, jottei Suomi jää jälkeen kansainvälisessä kehityksessä.

Tutkimusrahoitus ei motivoi tutkijoita yhteistyöhön

Suomisen mukaan osapuolet eivät näe toisiaan houkuttelevina yhteistyökumppaneina, eikä tutkimusrahoitus myöskään motivoi tutkijoita riittävästi yhteistyöhön. Jälkimmäiseen on Suomisen mukaan syynä muun muassa mielekkäiden tutkimusongelmien puute.

Yhteistyön esteet ovat hänen mukaansa pitkälti rakenteellisia ja kulttuurisia. Tästä syytä niitä ei voida ratkaista yksinomaan rahoituksella. Hän peräänkuuluttaa avointa keskustelua yhteistyön pullonkauloista sekä halua hakea ratkaisuja.

– Tutkimuksen ja innovaation kohtaamisesta on hyötyä molemmille osapuolille. Hiipunut yhteistyö on saatava toimimaan paremmin, sanoo puolestaan Vaikuttavuussäätiön hallituksen puheenjohtaja Lauri Oksanen tiedotteessa.

Oksasen mukaan elinkeinoelämällä on halua tehdä tutkimusyhteistyötä.

VTT:n ja Tampereen yliopiston tekemä selvitys nostaa esille erilaisia huomioita yhteistyötä edistävän rahoituksen kehittämiseksi. Yksittäisten hankkeiden rahoittamisen sijaan rahoituksen tulisi esimerkiksi synnyttää yhteistyötä, edistää vuorovaikutusta ja turvata yhteistyön jatkuvuus.

Vaikuttavuussäätiö on valtion keväällä 2019 perustama tutkimusrahoitustoimija, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen huippututkimuksen vaikuttavuutta tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyötä vahvistamalla.