Kuluva viikko on varsinkin Etelä-Suomessa selvästi tavanomaista kylmempi, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Maan eteläosissa pakkasta on kymmenisen astetta enemmän kuin tässä vaiheessa vuotta yleensä mitataan.
– Pakkasta on lähipäivinä lähes koko maassa 10–15 astetta. Lapissa saattaa olla aluksi hieman tuota lauhempaa. Loppuviikosta lämpötila laskee maan pohjoisosissa 20 asteen tienoille, kertoi päivystävä meteorologi Ari Mustala.
Kirpeät pakkaset Suomeen tuo hyvin kylmä pohjoinen ilmavirtaus.
– Paikalliset, heikot lumikuurotkin ovat mahdollisia, jolloin pakkanen hellittää niiden yhteydessä, Mustala lisäsi.
Hänen mukaansa pakkanen saattaa kiristyä Suomen keski- ja eteläosissakin loppuviikosta 20 asteen tienoille, mutta viikonlopun ennuste on vielä epävarma.
Pitemmän ajan alustava ennuste viittaa siihen, että koko helmikuusta saattaa olla tulossa Suomessa kylmä.
Aluksi kehno ajokeli etelässä
Maanteille on annettu säävaroituksia tämän viikon tiistaille ja keskiviikolle. Tiistaina ajokeli on mahdollisesti vaarallinen Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä ja Kymenlaaksossa.
Keskiviikoksi ajokelivaroitus on annettu samalle alueelle, paitsi Varsinais-Suomen liikennesää paranee normaaliksi, ja idässä kelivaroitus puolestaan laajenee Etelä-Savoon ja Etelä-Karjalaan.
Läntisillä merialueilla on tiistaille ja keskiviikolle jäätämisvaroitus, ja tuuli voi siellä olla navakkaa.
Ilmatieteen laitos ei ole antanut säävaroituksia torstaille, perjantaille tai lauantaille.
Jää vahvistuu hitaasti, lumi eristeenä
Vaikka Suomeen on saatu kunnon lumitalvi, Manner-Suomen vesistöjen jäät ovat edelleen ajankohdan keskiarvoa ohuempia, varoitetaan Suomen ympäristökeskuksesta (Syke).
– Jäät eivät ole Suomessa nyt niin paksuja kuin sään perusteella voisi olettaa. Lumi satoi vesistöjen ohuen jään päälle, jolloin pakkaslumi toimii lämmöneristeenä. Tästä johtuu, että jäät ovat yhä 5–25 senttiä tavanomaista ohuempia, kertoi Syken hydrologi Merja Pulkkanen STT:lle.
Esimerkiksi Saimaan Lauritsalassa jään paksuus oli tammikuun lopussa 15 senttiä, mikä on 20 senttiä alle tavanomaisen. Säkylän Pyhäjärvessä jäätä oli puolestaan 25 senttiä, mistä puuttuu normaalin verrattuna 10 senttiä.
– Erityisen varovainen on syytä olla jokien jäille lähtiessään. Siellä veden virtaukset ovat riski jään kantavuudelle, Pulkkanen täydensi.