Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Hallitus pui koronatilannetta ja kausityöntekijöiden maahantuloa

Hallitus käy tänään jälleen neuvotteluissaan läpi koronaepidemian ajankohtaista tilannetta. / Lauri Heikkinen handout / Lauri Heikkinen / LEHTIKUVA

Susanna Jääskeläinen / STT

Hallitus käy tänään jälleen neuvotteluissaan läpi koronaepidemian ajankohtaista tilannetta. Varsinaisia päätöksiä on luvassa lähinnä ulkomaisia kausityöntekijöitä koskevista järjestelyistä koronapandemian oloissa. Ensimmäisiä kausityöntekijöitä odotetaan maahan jo ensi kuusta alkaen.

Hallitukselta odotetaan lähiaikoina myös esitystä niin sanotusta pakkotestauksesta. Testiin voisi määrätä, jos tulijalla ei ole todistusta hiljattain otetusta testistä tai sairastetusta covid-19-taudista. Hallituksen lähtökohtana on mahdollisimman laaja testaaminen.

Ruotsi ilmoitti eilen alkavansa vaatia maahan tulevilta muiden maiden kansalaisilta negatiivista koronavirustestitulosta.

Ravintolarajoitukset pian pöydällä

Lähiaikoina esillä ovat myös ravintolatoiminnan rajoitukset. Valtioneuvostossa on tänään määrä päättää pidennyksestä tartuntatautilain väliaikaiselle muutokselle, joka mahdollistaa ravintolatoiminnan rajoitukset koronaepidemian vuoksi.

Lakimuutokset ovat tällä erää voimassa enää tämän kuun loppuun, ja nyt niitä ollaan jatkamassa kesäkuun loppuun saakka.

Hallitus pohtii lähiaikoina myös kiristyksiä ravintolatoimintaan sen varalle, jos tautitilanne pahenee. Käytännössä kireämmät rajoitukset tulisivat voimaan siirryttäessä hallituksen päivitetyn koronastrategian tasolle 2, jolloin koko maassa otettaisiin voimakkaat toimet yhteisesti käyttöön nykyisten alueellisten sijaan.

Nykylain mukaan aukioloa rajoitetaan kireimmillään eli leviämisvaiheen alueilla niin, että ravintoloissa anniskelu päättyy kello 22. Ravintolat saavat olla auki kello 23:een ja avata uudelleen kello 5.

Asiakaspaikkojen osalta pääasiallisesti alkoholijuomia tarjoavissa ravintoloissa, kuten pubeissa, baareissa ja yökerhoissa, käytössä on puolet asiakaspaikoista. Ruokaravintoloissa paikkojen määrä on rajattu kolmeen neljäsosaan normaalista.

Tätä tiukemmat rajoitukset eivät ole voimassa olevan lainsäädännön mukaan mahdollisia.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut