Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Britannian talous supistui viime vuonna 9,9 prosenttia – Bloombergin mukaan pudotus oli suurin sitten vuoden 1709

Britannian valtiovarainministerin mukaan tuoreet luvut kertovat, että maan talous otti pandemiasta kovan iskun. Opaste rokotuskeskukseen Lontoossa 6. helmikuuta. AFP / LEHTIKUVA

Iiro-Matti Nieminen / STT

Koronaviruksen koetteleman Britannian talous supistui viime vuonna 9,9 prosenttia, ilmenee perjantaina julkaistuista tiedoista. Britannian tilastoviranomaisen mukaan romahdus oli vuositasolla mittaushistorian suurin.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan Britannian talouskehitys oli viime vuonna heikointa sitten vuoden 1709, jolloin poikkeuksellisen kylmä talvi tuhosi viljasatoja eri puolilla Eurooppaa.

Loka–joulukuussa Britannian bruttokansantuote kasvoi prosentin edellisestä neljänneksestä. Bloombergin mukaan rakentaminen ja julkinen kulutus tukivat talouden hienoista elpymistä vuoden lopulla.

Loppuvuoden talouskasvun ansiosta Britannia saattaa välttää ajautumisen taantumaan vuoden alkupuoliskolla. Alkuvuodesta voi kuitenkin tulla maan taloudelle vaikea. Britanniassa alkoi tammikuussa uusi koronasulku, jolla pyritään torjumaan herkästi tarttuvan virusmuunnoksen leviämistä.

Valtiovarainministeri Rishi Sunakin mukaan luvut kertovat, että Britannian talous otti pandemiasta kovan iskun.

– Talven aikana on ollut nähtävissä joitakin myönteisiä merkkejä talouden palautumiskyvystä, mutta tiedämme, että nykyisillä sulkutoimilla on yhä merkittäviä vaikutuksia moniin ihmisiin ja yrityksiin, Sunak sanoi BBC:n mukaan.

Isompi pudotus kuin EU-mailla

Britannian ero Euroopan unionista toteutui viime vuoden tammikuun lopulla, ja siirtymäaika päättyi vuodenvaihteessa. EU ja Britannia sopivat uudesta kauppasopimuksesta joulukuussa. Tammikuussa eron seuraukset ovat näkyneet ulkomaankaupan kangerteluna.

Vaikutukset näyttävät tuntuvan myös Britannialle tärkeässä finanssimaailmassa. Financial Times kertoi aiemmin tällä viikolla, että Amsterdamin pörssin vaihto nousi tammikuussa suuremmaksi kuin Lontoon.

Euroalueen talous supistui ennakkotietojen mukaan 6,8 prosenttia viime vuonna. Euroalueella eniten koronasta ovat kärsineet Etelä-Euroopan maat, joille matkailun hyytyminen on ollut ankara isku. Suomen talous supistui ennusteiden mukaan noin kolme prosenttia viime vuonna.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut