Rajavartiolaitos kertoo ottaneensa useita rikoksesta epäiltyjä ihmisiä kiinni Lahdessa laajassa operaatiossa. Rajavartiolaitoksen mukaan kiinniotot tehtiin eilen ja ne liittyvät epäilyyn laittoman maahantulon järjestämisestä.
Rikosepäilyn mukaan Suomeen on pitkin viime vuotta tuotu ja yritetty tuoda ihmisiä, joiden maahantulo on tapahtunut laittomin keinoin ilman maahantuloon oikeuttavia asiakirjoja. Teko on tullut ilmi sekä Kaakkois-Suomen rajalla että pääkaupunkiseudun laiva- ja lentoliikenteessä.
Tutkinnanjohtaja Antti Leskelä Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksiköstä kertoo, että kiinniotettujen määrässä puhutaan alle kymmenestä ihmisestä. Kiinniotetut ovat Suomessa pysyvästi oleskelevia henkilöitä, mutta hän ei ota kantaa epäiltyjen kansalaisuuksiin.
Maahantuotujen määrään Leskelä ei tutkinnallisista syistä ota kantaa, kuten ei myöskään siihen, miten ihmiset on käytännössä maahan tuotu.
– Puhutaan ihmisistä, joiden tausta on Lähi-idässä, hän sanoo STT:lle.
Toiminnan järjestelmällisyyttä selvitetään
Kiinniottojen yhteydessä tehtiin kotietsintöjä yksityisasuntoihin. Rajavartiolaitos kertoo takavarikoineensa tutkintaan liittyvää todistusaineistoa.
Asiaa tutkitaan törkeänä laittoman maahantulon järjestämisenä. Tutkintaa hoitavat Suomenlahden merivartioston ja Kaakkois-Suomen rajavartioston rikostorjuntayksiköt.
Leskelän mukaan se, miten järjestäytynyttä toiminta on, selviää tutkinnassa.
– Tekomuoto rikoslaissa pitää sisällään sen, että teon epäillään tapahtuneen osana järjestäytynyttä rikollisuutta, hän sanoo.
Tutkinta jatkuu epäiltyjen kuulemisella.