Myanmarissa mielenosoitukset vallan kaapannutta sotilasjunttaa vastaan ovat jatkuneet. Samalla hakkerit lamauttivat lukuisten junttaan kytköksissä olevien tahojen verkkosivut hyökkäyksillään.
Protesteihin on tänäänkin osallistunut kymmeniätuhansia ihmisiä.
Myanmarin hakkereiksi itseään kutsuva ryhmä iski muun muassa maan armeijan propagandasivulle sekä valtiollisen television ja useiden valtion virastojen sivuille.
– Taistelemme oikeuden puolesta Myanmarissa, ryhmä sanoi Facebook-sivullaan.
Myanmarin suurimmassa kaupungissa Yangonissa mielenosoittajat käyttivät jo keskiviikolta tuttua taktiikkaa ja jättivät autojaan tukkimaan katuja, jotta armeija ei pystyisi siirtämään joukkojaan kaupunginosien välillä.
– Meitä oli viisi taksinkuljettajaa, joista yksi teeskenteli, että hänen autonsa oli hajonnut keskelle katua. Sen jälkeen me muut keräännyimme hänen ympärilleen. Emme viipyneet kauan, vain puolisen tuntia, sanoi katuja tukkimassa ollut kolmekymppinen taksikuski.
– Teemme tätä, koska se vaikeuttaa poliisin toimintaa. Jos tilanne kuitenkin kiristyy liiaksi, lähdemme pois, hän jatkoi.
Armeija kaappasi vallan runsaat kaksi viikkoa sitten ja otti kiinni muun muassa maata johtaneen Aung San Suu Kyin ja presidentti Win Myintin.