Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Australian hallitus ja Facebook sopuun – somejätti sallimassa jälleen australialaiset uutissivustot

Facebook aikoo perua australialaisille uutissivustoille asettamansa eston, kertoo Facebook Australian johtaja Will Easton. Australian hallitus ja somejätti ovat saaneet aikaan sovun uutisten käyttöä koskevassa kiistassa.

Facebookin edustajan mukaan Australian hallitus on muuttanut medialakia koskevaa sisältöä. Muutosten sisältöä ei kuitenkaan täsmennetty.

– Olemme iloisia siitä, että olemme saaneet sovun Australian hallinnon kanssa ja arvostamme käymiämme rakentavia keskusteluita, Easton sanoi.

Facebook aiheutti viime viikolla närkästystä, kun se esti australialaiset uutissivustot ja niiden uutisten jakamisen palvelussaan. Samalla palvelu esti pääsyn myös monille viranomaisten tärkeille sivustoille.

Australian hallinnon uuden medialain mukaan Facebookin ja muiden sen kaltaisen teknologiayhtiöiden tulisi maksaa mediataloille uutisten käytöstä. Sopu tarkoittanee sitä, että Facebook on valmis tekemään jonkinlaisen sopimuksen paikallisten mediatalojen kanssa niiden uutisten käytöstä.

Googlen kanssa sopu saatiin jo aiemmin, ja yhtiö on tehnyt monien mediatalojen kanssa miljoonien dollarien sopimuksen.