Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

FBI etsintäkuulutti "Putinin kokkina" tunnetun oligarkin

STT

Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi FBI on etsintäkuuluttanut Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvan oligarkin Jevgeni Prigozhinin, kertoo muun muassa Moscow Times . Hänen pidättämiseensä johtavasta vihjeestä annetaan 250 000 dollarin (yli 205 000 euron) palkkio .

FBI epäilee Putinin kokki -nimityksellä tunnettua Prigozhinia sotkeutumisesta Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin, jotka voitti Donald Trump. Prigozhin omistaa niin kutsutun Pietarin trollitehtaan, jonka valeuutis- ja verkkohuijauskampanjan uskotaan edesauttaneen Trumpin vaalivoittoa.

Prigozhinin mukaan FBI yrittää tehdä hänestä syntipukin Yhdysvaltain sisäisille kriiseille.

Prigozhin on luonut massiivisen omaisuutensa Putinin avulla. Hänen yrityksensä ovat muun muassa saaneet valtiolta mittavia sopimuksia esimerkiksi armeijan ja koulujen ruokahuollon järjestämisessä. Lisäksi häntä pidetään Venäjän likaisia operaatioita ulkomailla suorittaneen Wagner-palkkasoturiyhtiön omistajana.

FBI antoi Prigozhinista pidätysmääräyksen jo vuonna 2018.

Kommentoi

Mainos: Pieksämäen kaupunki tuulipuisto

Itäisen Suomen suurin tuulipuisto rakentuu Pieksämäelle

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut