Kuntapäättäjät arvioivat Veronmaksajien kyselyn mukaan verotuksen kiristyvän, jos kuntien ja valtion lisäksi myös maakunnat saavat verotusoikeuden. Kyselyyn vastanneista kunnanvaltuutetuista 71 prosenttia oli tätä mieltä ja kuntien johtavista virkamiehistä 82 prosenttia.
Kyselyyn vastanneiden valtuutettujen puoluetausta ei juuri vaikuttanut arvioon verotuksen kiristymisestä, vaan kaikkien puolueiden valtuutetuista enemmistö odotti verotuksen kiristyvän, jos maakuntavero otetaan käyttöön.
Sote-uudistuksen talousvaikutukset arvioitiin voittopuolisesti kielteisiksi. Vastanneista valtuutetuista 37 prosenttia ennakoi oman kuntansa talouden heikkenevän. 22 prosenttia odotti paranemista.
Erityisesti suurten kaupunkien kuntapäättäjät näkivät sote-uudistuksen talousvaikutukset kielteisinä. Yli 100 000 asukkaan kaupunkien vastaajista 62 prosenttia odotti sen heikentävän kuntansa taloutta. Vain 15 prosenttia odotti talouden vahvistuvan.
Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen piti vastauksia ja kuntapäättäjien huolia ymmärrettävinä.
– Hallituksen esittämä sote-uudistus heikentäisi ilmeisen laajasti kuntien talousnäkymiä, joten uudistuksen toteutuessa myös riski kunnallisveroprosenttien korotuksista kasvaa tulevaisuudessa, Lehtinen sanoi tiedotteessa.
Veronmaksajien keskusliiton kysely lähetettiin kaikille Manner-Suomen kunnanvaltuutetuille ja kunnanjohtajille sekä 150:lle kuntien talousjohtajalle viime vuoden lopulla. Aula Researchin toteuttamassa kyselyssä kertyi 973 vastausta.
Kunnanvaltuutettujen kohdalla vastausprosentiksi tuli noin kymmenen. Kunnanjohtajista vastasi noin 22 ja talousjohtajista noin 14 prosenttia.