Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Lääkärit ilman rajoja -järjestön työntekijä tapettu al-Holin leirillä Syyriassa

Tapettu työntekijä oli viettämässä vapaa-aikaansa asuinteltassaan al-Holin leirillä Syyriassa. AFP / LEHTIKUVA

STT

Lääkärit ilman rajoja -järjestön (MSF) työntekijä on tapettu Syyriassa al-Holin leirillä, järjestö kertoo. Työntekijä tapettiin helmikuun lopulla teltassa, jossa hän asui.

– Työntekijämme vietti vapaa-aikaa perheensä kanssa, kun hänet tapettiin. Pyrimme parhaillaan selvittämään kuolemaan johtaneet tapahtumat ja olosuhteet, kertoo MSF:n Syyrian hätäavustustoiminnan päällikkö Will Turner tiedotteessa.

Samalla viikolla leirillä sattuneessa tulipalossa kuoli ainakin seitsemän ja loukkaantui noin 30 ihmistä. Yksi kuolleista oli MSF:n työntekijän lapsi. Myös loukkaantuneiden joukossa oli MSF:n työntekijöitä ja perheenjäseniä.

MSF:n mukaan turvallisuustilanne al-Holin leirillä on heikentynyt kuluvan vuoden aikana.

Järjestöllä on al-Holissa aliravitsemuksesta kärsivien lasten klinikka. Huonontuneen turvallisuustilanteen takia MSF on joutunut väliaikaisesti keskeyttämään joitakin toimintojaan leirillä.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut