Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Ruotsin veitsihyökkäyksen seitsemästä uhrista viisi on tehohoidossa – kenenkään vammat eivät kuitenkaan ole hengenvaarallisia

Keskiviikkoisen veitsihyökkäyksen motiivia selvitetään yhä, mutta tapausta ei enää tutkita terroristisena. AFP / LEHTIKUVA

STT–TT

Ruotsissa Vetlandassa eilen tehdyssä veitsihyökkäyksessä haavoittuneet olivat miehiä ja syntyneet vuosina 1945–1985. Haavoittuneita on seitsemän, joista viisi on tehohoidossa. Kenenkään vammat eivät ole hengenvaarallisia, kertoivat viranomaiset tänään.

Poliisin mukaan teosta epäillään Vetlandassa asuvaa 22-vuotiasta miestä, joka on alun perin lähtöisin Afganistanista. Hyökkäyksessä hän käytti veistä.

Kiinnioton yhteydessä poliisi ampui epäiltyä jalkaan, kertoi poliisin edustaja Carina Lennquist tiedotustilaisuudessa.

Myös epäilty on sairaalahoidossa.

Veitsihyökkäystä ei tutkita terroritekona vaan useana murhan yrityksenä, kertoo syyttäjä. Hyökkäyksestä epäillyn miehen motiiveja selvitellään kuitenkin yhä, ja turvallisuuspoliisi Säpo seuraa tutkinnan edistymistä.

Vielä eilen poliisin kerrottiin tutkivan myös mahdollisia terroristisia motiiveja. Poliisin edustaja ei keskiviikkoiltana kertonut tarkemmin, miksi hyökkäyksen epäiltiin tuolloin olleen terroriteko.

Hyökkäys tapahtui eilen iltapäivällä kello kolmen tietämissä paikallista aikaa. Epäilty on aikaisemmin syyllistynyt pikkurikoksiin.

Ministerit tuomitsivat veriteon

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven tuomitsi jyrkästi veriteon ja sanoi yhteiskunnan vastustavan väkivaltaa yhteisvoimin. Ruotsin sisäministeri Mikael Damberg kertoi niin ikään saaneensa tiedon tapahtuneesta.

– Useilla ihmisillä on vakavia vammoja. Nämä ovat kauhistuttavia tapahtumia, ja ajatukseni ovat haavoittuneiden ja heidän omaistensa luona, Damberg sanoi tiedotteessaan.

Ruotsissa on viime vuosina tapahtunut kaksi terrorihyökkäystä. Joulukuussa 2010 itsemurhapommittaja räjäytti itsensä Tukholman keskustassa. Muutama ihminen sai lieviä vammoja hyökkäyksessä.

Huhtikuussa 2017 radikalisoitunut uzbekkitaustainen turvapaikanhakija ajoi jalankulkijoiden päälle varastetulla kuorma-autolla. Hyökkäyksessä kuoli viisi ihmistä. Hyökkääjä sai elinkautisen vankeustuomion.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut