Google Kääntäjän mukaan miehet ovat johtajia ja naiset jääkiekkoilijoiden puolisoita – näin Googlen viestintäpäällikkö selittää seksismikohua IS:lle

Google on pyrkinyt korjaamaan Kääntäjän sukupuolittavia käännöksiä. Ella Karttunen
Niklas Pelkonen

Niklas Pelkonen

Suosittu Google Kääntäjä -käännöskone on joutunut seksismisyytösten kohteeksi. Googlen ilmaisen käännöspalvelun tapa kääntää suomalainen hän-pronomini herätti kansainvälisenä naistenpäivänä kummastusta sosiaalisessa mediassa.

Käännöskone näyttää kääntävän suomalaisen sukupuolineutraalin pronominin englanniksi he- tai she-muotoon pronominiin yhdistetyn tekemisen mukaan. Esimerkiksi johtaja tai poliisi kääntyy käännöskoneessa miessukupuolta tarkoittavaksi he-pronominiksi, mutta siivooja tai tarjoilija sen sijaan she-pronominiksi.

Niin ikään jääkiekkoilijat ovat Google Kääntäjän mukaan miehiä, mutta jääkiekkoilijoiden puolisot naisia.

Voit katsoa alta Google Kääntäjän tarjoamia käännöksiä.

Ilta-Sanomat tavoitti Googlen kommentoimaan käännöskoneen aiheuttamaa kohua.

– Google Kääntäjän tekemät käännökset perustuvat miljooniin netissä oleviin esimerkkeihin käännöksistä. Valitettavasti tällainen malli voi tahattomasti toistaa sukupuoliin liitettyjä stereotyyppejä. Olemme pyrkineet päivittämään käännöstyökalua niin, että käännösvaihtoehdot tarjoavat sekä naisiin että miehiin viittaavia sanoja ja sukupuolineutraaleja sanoja, Googlen Suomen ja Ruotsin viestintäpäällikkö Andrea Lewis Åkerman kertoo Ilta-Sanomille.

Åkermanin mukaan käännösten päivittäminen on joidenkin kielten osalta edelleen kesken.

Google julkaisi viime vuonna artikkelin, jossa se tiedosti Kääntäjän tarjoaman sukupuolittavan kielenkäytön ongelmallisuuden. Korjatakseen tilanteen Google otti jo vuonna 2018 käyttöön Kääntäjän toiminnon, joka tarjoaa käännösvaihtoehdoiksi sekä mies- että naisversion silloin, kun käännettävän lauseen alkuperäinen versio on sukupuolineutraali. Toiminnosta julkaistiin viime vuonna parannettu versio, joka laajensi molempia sukupuolia tarjoavan käännösvaihtoehdon koskemaan myös suomesta, unkarista ja persiasta englanniksi tehtäviä käännöksiä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut