Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

STT:n tarkistuslaskennassa medioille lisää siteerauksia: Uutissuomalainen edelleen kolmantena uutisvoitoissa, Yle ykkösenä ja HS kakkosena

Uutissuomalaisen toimituksen tekemä työ noteerattiin viime vuonna valtakunnallisesti useaan kertaan. Sanna Inkinen

STT , Riikka Minkkinen

Vuonna 2020 STT siteerasi useimmiten Yleä. Siteerauskertoja oli 184. Toisena tuli Helsingin Sanomat, jota siteerattiin 141 kertaa, ja kolmantena Uutissuomalaisen yhteistoimitus 87 uutisvoitolla.

Kärki oli sama myös vuonna 2019, mutta siihen verrattuna Yleä siteerattiin parikymmentä kertaa useammin, kun HS:n siteeraukset vähenivät suunnilleen saman verran.

Neljännellä sijalla oli Ilta-Sanomat 61 siteerauksella ja viidentenä yhteistoimitus Lännen Media, jota siteerattiin 55 kertaa. Kärkikymmenikköön mahtuivat myös Iltalehti, MTV, Maaseudun Tulevaisuus, Keskisuomalainen sekä Suomen Kuvalehti.

Yhteensä siteerauksia tehtiin päättyneenä vuonna noin 775, kun vuonna 2019 niitä tehtiin yli 850.

Journalisti-lehdelle tekemässään selvityksessä STT kävi läpi uutisensa koko vuodelta 2020.

--

Oikaistu tammikuun 15. päivän juttua 17.3. kello 10.00: Juttuun on korjattu siteerausten määrät tarkistuslaskennan jälkeen. Yhteensä niitä löytyi 775, ei 730. Lisää siteerauksia on korjattu HS:lle, USU:lle, IS:lle ja LM:lle.

Tarkistuslaskennasta selvisi, että STT siteerasi vuonna 2020 Helsingin Sanomia 141 kertaa, ei 125, Uutissuomalaista 87 kertaa, ei 86, Ilta-Sanomia 61 kertaa, ei 52, Lännen Mediaa 55 kertaa, ei 52. Siteerausten kokonaismäärä oli 775, ei 730.

Siteerauksia korjattiin siten lisää HS:lle 16 kappaletta, USU:lle yksi kappale, IS:lle yhdeksän kappaletta ja LM:lle kolme kappaletta.

Uutissuomalainen saalisti kolmanneksi eniten uutisvoittoja koko valtakunnassa – STT:n siteerauksissa ykkönen oli Yle ja kakkonen HS

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut