Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nokia pyrkii kasvattamaan liikevoittoprosenttinsa kaksinumeroiseksi vuoteen 2023

Verkkolaiteyhtiö Nokia arvioi vertailukelpoisen liikevoittoprosenttinsa kasvavan 10–13 prosenttiin vuonna 2023. Arvio ylittää yhtiön odotuksen liikevoitosta tälle vuodelle, jonka arvioidaan olevan 7–10 prosenttia.

Nokia myös uskoo kasvavansa markkinaa nopeammin vuoden 2023 aikana. Yhtiön arvion mukaan sen kohdemarkkinat kasvavat tästä vuodesta vuoteen 2023 noin prosentin vuodessa.

– Meillä on selkeä ja yksityiskohtainen suunnitelma liiketoimintamme uudistamiseksi, kilpailukyvyn parantamiseksi ja johtoasemamme vahvistamiseksi meille tärkeillä markkinoilla. Tavoitteenamme on kaksinumeroinen vertailukelpoinen liikevoittomarginaali vuoteen 2023 mennessä, Nokian toimitusjohtaja Pekka Lundmark sanoo tiedotteessa.

Yhtiön kasvuohjelmaan sisältyvät muun muassa organisaatiorakenteen yksinkertaistaminen, toiminnan digitalisointi ja automaation lisääminen sekä uusilla liiketoiminta-alueilla kasvaminen.

Nokian iltapäivällä alkavassa pääomamarkkinapäivässä yhtiö avaa yksityiskohtaisemmin tulevien vuosien suunnitelmiaan.

Trendien keskiössä 5g

Lähivuosien trendien keskiössä ovat Nokian mukaan 5g-verkot ja sen synnyttämät uudet teknologiat. Nokia on profiloitunut muun muassa 5g-verkkoteknologioiden tarjoajana.

– 5g:n hyödyntäminen on vasta alkumetreillä. Arvioimme, että 5g:n markkinahuippu on kestoltaan noin kaksi kertaa 4g:n markkinahuippua pidempi ja luo pitkäkestoisia mahdollisuuksia, Lundmark sanoo.

Nokian kanssa 5g-markkinoilla kilpailee kiinalainen Huawei . Kiinalaisyhtiön likeiset kytkökset Kiinan valtiojohtoon ovat herättäneet länsimaissa huolta Huawein teknologioiden turvallisuudesta. Useat maat ovat estäneet 5g-infrastruktuurin rakentamisen Huawein varaan.

Nokia pyrkii profiloitumaan myös kriittisen infrastruktuurin tarjoajana.

– Päivitetyn toiminta-ajatuksensa mukaisesti Nokia vahvistaa asemaansa luotettavana kumppanina kriittisissä verkoissa, jotka mahdollistavat yrityksille ja yhteiskunnille kriittisiä palveluita.