Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Turussa kansainvälisillä korkeakouluopiskelijoilla todettu yli 70 koronatartuntaa – kaupunki pyytää poliisilta virka-apua karanteenin valvonnassa, liikkumisrajoituksien mahdollisuutta selvitetty

Turun kaupunki on kertonut, että kansainvälisten korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa on todettu yli 70 koronatartuntaa. Kuvaa Tyksistä viime vuodelta. RONI LEHTI / LEHTIKUVA

Mika-Matti Taskinen, Sanna Raita-aho / STT

Turussa kansainvälisten korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa on todettu yli 70 koronavirustartuntaa, kaupunki kertoo. Altistuneita tartuntaryppäässä kerrotaan olevan tähän mennessä noin 200, mutta sekä tartuntojen että altistuneiden määrän arvioidaan kasvavan jäljitystyön edetessä.

Turun kaupunginjohtaja Minna Arve kuvaa tilannetta erittäin vakavaksi.

– Samaan aikaan meillä on Turussa muutenkin pahempi tilanne kuin se on tähän asti ollut. Tässä yhdistyy valmiiksi hankala tilanne laajaan tartuntaryppääseen, Arve sanoo STT:lle.

Hän sanoo pyytäneensä sosiaali- ja terveysministeriöltä selvitystä, olisivatko liikkumisrajoitukset Turussa mahdollisia esimerkiksi tietyillä alueilla.

– Liikkumisrajoitukset eivät ole kovin yksinkertainen asia. Olen pyytänyt selvittämään, olisiko tämä mahdollista, mutta en tiedä, onko se mahdollista ja jos on, millaisella aikataululla.

"Toivon, että ihmiset ottaisivat tilanteen vakavasti"

Arven mukaan avainasemassa ovat kuitenkin nyt karanteenit ja jäljitys.

– Toivon, että ihmiset Turussa ottaisivat tilanteen nyt hyvin vakavasti ja välttäisivät kaikkea sellaista liikkumista, joka ei ole välttämätöntä.

Arve kertoo myös, että poliisilta on pyydetty virka-apua karanteenimääräysten valvonnassa.

– Tarvitsemme valvontaan apua, koska tautimäärät ovat nyt poikkeuksellisen suuria.

Onko karanteenin rikkominen ollut laaja-alainen ongelma?

– Jonkin verran näitä on ollut, mutta laaja-alainen ongelma ei ole kyseessä, Arve sanoo.

Lisäksi Ylioppilaskylään on viikonlopuksi järjestetty koronatestausta varten bussi. Bussille voi hakeutua koronatestiin lauantaina ja sunnuntaina kello 11–14 ilmaiseksi ilman lähetettä.

Turun kaupunki kertoo tehostavansa koronaviestintää kansainvälisille opiskelijoille. Esimerkiksi Ylioppilaskylän ilmoitustauluille ja yleisiin tiloihin on lisätty monikielisiä ilmoituksia ja varoituksia.

"Tilanteen vaikeus selvisi eilen"

Kaupungin mukaan kyseessä vaikuttaa olevan helposti leviävä virusmuunnos, mutta tarkkaa virusmuunnoksen tyyppiä vielä selvitetään, Arve sanoo. Virukselle altistuneeksi itseään epäileviä pyydetään jäämään karanteeniin ja hakeutumaan koronatestiin.

Kaupungin mukaan suuria tartuntaryppäitä on ollut opiskelija-asuntoloissa Turun Ylioppilaskylässä, Luolavuoressa ja Varissuolla.

Arven mukaan tartuntaketjun tarkkaa alkamispaikkaa ei vielä tiedetä, vaan asiaa selvitetään.

– Heillä (kansainvälisillä opiskelijoilla) on ollut yhteistä tekemistä, joka on vauhdittanut leviämistä, hän kuvaa.

– Tilanteen vaikeus selvisi eilen. Tartuntoja ja altistumisia on tapahtunut laajalti esimerkiksi opiskelijoiden yhteisasumisessa, jossa virus leviää helposti, sanoi taas tiedotteessa Turun kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi.

Lisäksi tartunnan saaneiden tiedetään asioineen kaupungin keskustassa olutravintolassa ja kahvilassa toissa viikonloppuna. Tartunnan saaneet ovat myös olleet yliopiston Educarium-rakennuksen kuntosalilla, Ylioppilaskylän saunassa ja Turku International Schoolissa viime viikolla.

Tiedot tartuntapaikoista ja -määristä tarkentuvat Turun kaupungin sivuille .

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut