Vientialojen työnantajajärjestö Teknologiateollisuus kertoi torstaina yllättäen, että se luopuu valtakunnallisesta työehtosopimustoiminnasta. Järjestö siirtää vastuun valtakunnallisten työehtosopimusten neuvottelemisesta uuteen työnantajayhdistykseen, Teknologiateollisuuden työnantajat ry:hyn.
Teknologiateollisuuden hallitus on päättänyt asiasta keskiviikkona yksimielisesti. Uusi työnantajayhdistys aloittaa toimintansa elokuussa. Ehdotus viedään vielä liittokokoukselle, joka tekee lopullisen päätöksen.
– Tavoitteena on luoda entistä paremmat edellytykset työpaikoilla tapahtuvalle sopimiselle, perusteli Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle tiedotustilaisuudessa.
Tarkoitus on, että yritykset voivat vastedes valita itse, haluavatko ne olla mukana valtakunnallisessa työehtosopimuksessa vai tehdä oman yrityskohtaisen sopimuksen. Yrityksiltä odotetaan linjauksia elokuussa.
– Molemmille linjoille on vankka kannatus, myös valtakunnalliselle työehdoista sopimiselle, sanoi uuden yhdistyksen puheenjohtaja, Normetin hallituksen puheenjohtaja Aaro Cantell.
Hänen mukaansa yrityksen valinta ei myöskään ole lopullinen. Valitun linjan voi vaihtaa, jos esimerkiksi yrityksen tilanne muuttuu.
Teknologiateollisuuden jäseninä on yli 1 600 yritystä, jotka ovat erikokoisia ja eri toimialoilta.
Teknologiateollisuus ry vastaa nykyisistä sopimuksista niiden loppuun asti. Se keskittyy jatkossa muun muassa auttamaan niitä yrityksiä, jotka haluavat neuvotella yrityskohtaisista työehtosopimuksista, mutta palvelee myös niitä yrityksiä, jotka eivät halua olla työehtosopimustoiminnassa ollenkaan.
Ministereitä informoitu
Asiasta on informoitu keskeisiä ministereitä ja työntekijäosapuolia tänä aamuna, kertoi Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jaakko Hirvola tilaisuudessa.
– Näkisin tämän muutoksen maltillisena uudistuksena, hän sanoi.
Helle ja Teknologiateollisuuden puheenjohtaja Marjo Miettinen painottivat tilaisuudessa, että ratkaisulla ei tavoitella työehtojen tai palkkojen heikentämistä.
Helle totesi myös, ettei päätös liity siihen, että työ- ja elinkeinoministeriön asettama paikallisen sopimisen edistämistä pohtiva kolmikantainen työryhmä on pattitilanteessa.
Lokakuussa toinen suuri vientialojen työnantajajärjestö Metsäteollisuus kertoi yllättäen jättävänsä työehdoista sopimisen ja siirtävänsä neuvottelut kokonaan yritystasolle.
Pyrkimys murtaa yleissitovuutta
Työntekijöitä edustavan Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto pitää Teknologiateollisuuden uutta toimintamallia pyrkimyksenä murtaa työehtosopimusten yleissitovuutta. Hän kuvaa päätöstä askeleeksi pimeään, jonka vaikutuksia voi vain arvailla.
Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton sopimus päättyy marraskuussa.
– Alan isännät ajattelevat ilmeisesti niin, että jakamalla oman porukkansa vuohiin ja lampaisiin, he samalla pystyvät sanelemaan myös yleissitovuuden kohtalon.
Teollisuusliiton hallitus käsittelee uutta neuvottelutilannetta perjantaina ja tiedottaa päätöksistään sen jälkeen.
Ylemmät Toimihenkilöt YTN on Teknologiateollisuuden suurin työehtosopimusosapuoli. Se kertoo haluavansa sopia jatkossakin työehdoista valtakunnallisen työehtosopimuksen kautta. YTN:n mukaan myös sen sopimus mahdollistaa jo nyt laajan paikallisen sopimisen.
– Tulevaisuus näyttää, moniko nykyinen Teknologiateollisuus ry:n jäsenyritys liittyy uuteen yhdistykseen ja jatkaa valtakunnallisen sopimisen tiellä. Joka tapauksessa tämän muutoksen myötä yleissitovuus menetettäneen, mikä heikentää palkansaajien asemaa merkittävästi, sanoo puheenjohtaja Teemu Hankamäki tiedotteessa.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL tyrmistyi päätöksestä, joka sen mielestä horjuttaa koko suomalaista työmarkkinajärjestelmää.
– Ensi syksyllä käynnistyy uusi sopimusneuvottelukierros, josta voi tulla myrskyisä, ennustaa puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.
– Teknologiateollisuus on laittamassa vaakalaudalle työrauhan, työehdoista sopimisen, eläkejärjestelmän ja työttömyysturvan. Nämä kaikki on sidottu työehtosopimusjärjestelmään. Tätäkö tarkoittaa työnantajan vastuu taloudesta, kun Suomi pitäisi saada jaloilleen koronan jälkeen.
SAK: Haetaan sopimusjärjestelmän murentamista
Myös palkansaajajärjestö SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta katsoo, että Teknologiateollisuus hakee päätöksellään sopimusjärjestelmän murentamista. Eloranta arvioi tiedotteessa, että jos Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n jäsenmäärä jäisi pieneksi, voisi valtakunnallisen työehtosopimuksen yleissitovuus lakata.
– Teknologiateollisuuden ratkaisun ilmeinen tavoite onkin poistaa työehtosopimuksen yleissitovuus alalta.
Elorannan mukaan SAK kokee ristiriitaiseksi ilmoituksen siitä, että työnantajat päättävät jatkossa, tehdäänkö heidän yrityksessään työehtosopimus vai ei.
– Työnantaja ei voi itse yksin päättää, tehdäänkö työehtosopimus vai ei. Järjestäytyneet palkansaajat ovat taistelleet sopimukset ja haluavat niistä pitää kiinni. SAK:n liittojen jäsenet toivovat työehtosopimuksilta yleiskorotuksia ja se on myös meidän tavoitteemme.
Myös korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava huolestui, että yleissitovuus vaarantuu ja tulevat työehtosopimusneuvottelut vaikeutuvat Teknologiateollisuuden ilmoitettua sopimustoiminnan muutoksista. Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin mielestä paikallisen sopimisen työryhmän työ on syytä keskeyttää ja paikallisen sopimisen kehittämistä pitäisi jatkaa työehtosopimusosapuolten kesken.