Potilasvakuutuskeskukselle (PVK) ilmoitettiin viime vuonna potilasvahinkoja yli kymmenesosan vähemmän kuin tätä edeltävänä vuonna.
Koronaepidemia vaikutti ilmoitusmäärien laskuun muun muassa kiireettömän hoidon vastaanottokäyntien ja toimenpiteiden vähentymisen vuoksi. Lisäksi hoitoon hakeuduttiin aiempaa vähemmän.
Ilmoitusmäärien lasku painottui keväälle ja kesälle, jolloin kiireetöntä hoitoa oli ajettu alas. Alkusyksystä potilasvahinkoilmoitukset lisääntyivät terveydenhuollon toiminnan normalisoitumisen myötä, mutta joulukuussa ilmoitusmäärät kääntyivät jälleen laskuun.
PVK:n johtaja Minna Plit-Turunen ennakoi tiedotteessa, että ilmoitusmäärä kääntyy jälleen nousuun, kunhan terveydenhuollon toiminta taas normalisoituu koronapandemian jälkeen.
Korvauksia sai noin joka kolmas
Noin kolmasosa potilasvakuutusilmoituksen tehneistä sai korvausta ilmoittamastaan vahinkotapahtumasta. Viime vuonna korvauksia maksettiin 32,8 miljoonaa euroa. Korvausmäärät ovat nousussa.
Minna Plit-Turusen mukaan potilasvakuutuksesta maksetut korvaukset eivät kuitenkaan kuvaa potilasvahingosta terveydenhuollolle ja yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia, jotka ovat huomattavasti suuremmat.
– Tämän vuoksi potilasvahinkojen ennaltaehkäiseminen ja potilasturvallisuuteen panostaminen on tärkeää, toteaa Plit-Turunen.
Koronaan liittyen vain vähän ilmoituksia
Korvattavat vahingot liittyivät useimmiten leikkaus- ja anestesiatoimenpiteisiin.
Korvattava potilasvahinko sattuu useimmiten lonkan ja polven tekonivelleikkausten ja hermojuuren vapautusleikkausten yhteydessä. Näitä toimenpiteitä tehdään vuosittain paljon, joten korvattavia vahinkojakin tapahtuu lukumääräisesti enemmän kuin harvinaisempien leikkaustoimenpiteiden yhteydessä.
Potilasvakuutuskeskukselle tehtiin viime vuonna joitakin kymmeniä ilmoituksia, jotka liittyivät koronavirukseen.
Selkeimmin koronavirukseen liittyivät ilmoitukset, joissa potilas oli saanut koronaviruksen osastohoidossa ja pahimmillaan menehtynyt viruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin.