Norja aikoo purkaa koronarajoituksiaan neljässä vaiheessa, joista jokaisen välillä on vähintään kolme viikkoa, kertoi pääministeri Erna Solberg keskiviikkona.
Solberg ei kuitenkaan halunnut lyödä lukkoon mitään päivämääriä rajoituksien purkamiselle.
– Rajoitusten purkamisen tulee perustua tietoon, ei päivämääriin. Ymmärrän, että monet haluaisivat suunnitelman, jossa on päivämääriä. Emme kuitenkaan pysty siihen, sillä epävarmuutta on liiaksi, pääministeri muistutti.
Solberg suostui kuitenkin arviomaan, että kolme ensimmäistä vaihetta saataneen vietyä läpi kesäkuun loppuun mennessä.
Rajoituksien purkamiseen vaikuttavat epidemiatilanne, terveydenhuollon kapasiteetti ja rokotusten edistyminen, pääministeri luetteli.
Norjassa kiristettiin koronarajoituksia juuri ennen pääsiäistä. Solbergin mukaan seuraavien päivien aikana päätetään, puretaanko näitä rajoituksia.
Intiassa synkkä koronaennätys
Intiassa on kirjattu uusi ennätys päiväkohtaisissa koronaluvuissa, kun vuorokauden aikana raportoitiin lähes 116 000 uutta koronavirustartuntaa.
Asiantuntijoiden mukaan maan uuteen korona-aaltoon on vaikuttanut ihmisten välinpitämättömyys voimassaolevista suosituksista. Kun tartuntaluvuissa näkyi viime vuoden lopulla reilua laskua, intialaiset uskaltautuivat jälleen osallistumaan suurin joukoin erilaisiin tapahtumiin. Viime kuukausien aikana ihmiset ovat kokoontuneet suuriin uskonnollisiin ja poliittisiin kokoontumisiin sekä häihin ja krikettiotteluihin.
Intialaismedioissa on kerrottu, että sairaalat ovat jo alkaneet kuormittua koronatartuntojen lisääntyessä.
Tartuntojen lisääntyessä maassa on otettu voimaan myös uusia alueellisia rajoituksia. Esimerkiksi yölliset ulkonaliikkumiskiellot ovat voimassa pääkaupunki New Delhissä sekä suurkaupunki Mumbaissa.
Maan hallitus on kuitenkin vältellyt uuden kansallisen sulkutilan asettamista. Intiassa asetettiin viime vuoden maaliskuussa koronapandemian alussa yksi maailman tiukimmista sulkutiloista, joka aiheutti laajoja taloudellisia ja humaanisia ongelmia.
Intiassa on tähän mennessä annettu 90 miljoonaa koronarokoteannosta. Maan tavoitteena on antaa 300 miljoonaa rokotetta elokuuhun mennessä.
Intiassa on kirjattu yhteensä 12,8 miljoona koronavirustartuntaa sekä yli 166 000 koronaan liittyvää kuolemaa. Määrällisesti tartuntoja on enemmän vain Yhdysvalloissa ja Brasiliassa.