Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tarkastusvaliokunnan VTV-mietintö valmistuu aikaisintaan ensi viikolla

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan Valtiontalouden tarkastusvirastoa (VTV) koskeva mietintö valmistuu aikaisintaan ensi viikolla, kertoo tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.).

Tarkastusvaliokunta käsitteli VTV:n taloudenpitoa kokouksessaan keskiviikkona.

Alanko-Kahiluodon mukaan valiokunta kuulee edelleen asiantuntijoita asian tiimoilta.

– Tiistaina olisi pyrkimys aloittaa mietinnön käsittely. Jos me pääsemme tiistaina aloittamaan mietinnön käsittelyn, pidän mahdollisena että mietintö valmistuisi jos ei ensi viikolla, niin sitä seuraavalla viikolla, Alanko-Kahiluoto sanoi STT:lle.

Tarkastusvaliokunta käynnisti helmikuussa selvityksen muun muassa sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa sekä hyvän hallinnon periaatteita koskevien säännösten noudattamisesta VTV:n taloudenhoidossa.

Valiokunta on kuullut asiantuntijoita muun muassa eduskunnan hallinnosta, sisäisestä tarkastuksesta ja tilintarkastuksesta, valtiovarainministeriöstä ja VTV:stä.

Sivuun esitutkinnan ajaksi?

VTV:n ja sen pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin toimintaa käsitellään eduskunnassa myös torstaina, jolloin eduskunnan kansliatoimikunta keskustelee Yli-Viikarin viralta pidättämisestä.

Kansliatoimikunta voi päättää pääjohtajan viralta pidättämisestä määräajaksi. Pääjohtajan mahdolliseen irtisanomiseen tarvitaan eduskunnan täysistunnon päätös.

Yli-Viikarille on varattu tilaisuus antaa kansliatoimikunnan kokoukselle perusteltu kirjallinen vastineensa ja tulla kuultavaksi kokoukseen.

Kansliatoimikuntaan kuuluvat eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) ja varapuhemiehet Tarja Filatov (sd.) ja Juho Eerola (ps.) sekä eduskunnan keskuudestaan valitsemat kansanedustajat Arja Juvonen (ps.), Eeva Kalli (kesk.), Jukka Kopra (kok.) ja Antti Lindtman (sd.).

Kansliatoimikunta voi päättää pääjohtajan viralta pidättämisestä esimerkiksi keskusrikospoliisin käynnissä olevan esitutkinnan ajaksi.

Keskusrikospoliisin esitutkinnassa epäiltyinä ovat STT:n tietojen mukaan Yli-Viikari ja VTV:n lakiasiainjohtaja Mikko Koiranen. Molemmat ovat kiistäneet syyllistyneensä virkarikokseen. Poliisin tutkinta on STT:n tietojen mukaan alkanut sopimuksesta, jossa virkamiehelle maksettiin kaksi vuotta palkkaa ilman työvelvoitetta.

Eduskunnan kansliatoimikunta kokoontuu torstaina puoliltapäivin. Kokouksen jälkeen on määrä järjestää tiedotustilaisuus.

VTV:n tilit selviksi

VTV:n ja Yli-Viikarin toimintaa selvitetään tällä hetkellä useilla tahoilla. Tiistaina eduskunnan tilintarkastajien puheenjohtaja, kansanedustaja Veijo Niemi (ps.) kertoi STT:lle, että eduskunnassa tehdään ylimääräinen tilintarkastus VTV:n osalta.

Erityistilintarkastus kohdistuu VTV:n ylimmän johdon edustus-, matka- ja hankintakuluihin vuodesta 2020 lähtien.

Niemen mukaan ylimääräinen tilintarkastus on määrä saada tehtyä huhtikuun aikana. Tilintarkastuksen toteuttaa Niemen mukaan julkishallinnon tilintarkastustyöhön erikoistunut BDO Oy .

– Tämä perataan nyt, ja katsotaan sitten mikä tilanne on, Niemi sanoi STT:lle.

Uudenlainen tilanne eduskunnalle

VTV:n pääjohtajan mahdollinen erottaminen olisi eduskunnalle uudenlainen tilanne, ja eduskunnassa on ollut epäselvyyttä siinä, miten erottamisprosessi tarkalleen ottaen kulkisi.

Se on selvää, että irtisanomisesta päättäisi pääjohtajan nimittänyt taho eli eduskunnan täysistunto. Täysistuntoon tuotavat asiat on kuitenkin valmisteltava ennakkoon.

– Siitä ei ole erikseen säännöksiä, mikä taho valmistelee irtisanomisen. Ainoa säännös on tuolla eduskunnan virkamieslaissa juurikin pääjohtajan kohdalla, että irtisanomisesta antaa lausunnon kansliatoimikunta, eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola sanoi viime viikolla.

Tarkastusvaliokunnan mietinnön lisäksi asian mahdollisessa valmistelussa täytyy huomioida myös VTV:lle tehtävän erityistilintarkastuksen tulokset, eduskunnan hallinnosta sanottiin STT:lle keskiviikkona.

Yli-Viikari puolustautui blogissaan

Tarkastusvirastoa koskevasta julkisesta keskustelusta pidättäytynyt Yli-Viikari kommentoi tiistaina blogikirjoituksessa viraston toimintaa kohtaan esitettyä kritiikkiä.

Iltalehti kertoi viime viikolla useiden VTV:n työntekijöiden kertomusten pohjalta, että viraston toimintaa on muokattu tarkastuskohteille mieluisammaksi Yli-Viikarin pääjohtajakaudella. Samalla tarkastuksiin ja valvontaan käytetty työaika on puolittunut.

Yli-Viikarin mukaan tarkastukseen käytetyt työtunnit eivät yksinään kerro työn vaikuttavuudesta.

– Tarkastajan tuottama lisäarvo on tämän kyvyssä kulkea hallinnon rinnalla ja tukea hallintoa uudistumisessa ja toiminnan kehittämisessä alati muuttuvassa tilanteessa, hän kirjoitti.

Pääjohtajan mukaan tarkastusvirasto tähtää saatavilla olevan tiedon hyödyntämiseen toiminnan valtionhallinnon toiminnan parantamiseksi.

– Tästä syystä näen, että tarkastuksen aikainen vuorovaikutus ja avoin keskusteluyhteys tiedon hyödyntäjien kanssa on ensiarvoisen tärkeää.