Saksan hallitus aikoo neuvotella Venäjän kanssa Sputnik V -rokotteen ostamisesta, kertoi Saksan terveysministeri Jens Spahn medialle torstaina. Ehtona on hänen mukaansa se, että Euroopan lääkevirasto (EMA) antaa hyväksyntänsä Venäjän kehittämän Sputnik V:n käytölle.
Spahn sanoi kertoneensa EU:n terveysministerien kokouksessa, että Saksa neuvottelee Venäjän kanssa kahdenkeskisesti Sputnik V:n ostamisesta. Syynä on Spahnin mukaan se, että Euroopan komissio ei solmi Sputnik V:stä samanlaista EU:n yhteishankinnan sopimusta kuin on tehty esimerkiksi Biontechin ja Pfizerin valmistamasta rokotteesta.
Saksan hallituksen ilmoitus tuli päivä sen jälkeen, kun maan osavaltio Baijeri ilmoitti allekirjoittaneensa aiesopimuksen Sputnik V:n ostamisesta. Baijeri aikoo ostaa enintään 2,5 miljoonaa annosta Sputnik V:tä, jos lääkevirasto EMA hyväksyy rokotteen.
Venäläisen rokotteen tuontimahdollisuuden lisäksi lääkeyhtiö R-Pharm on perustamassa Sputnik V:n tuotantolaitoksen Saksan Illertissenin kaupunkiin.
Usea muu EU-maa on jo ostanut Venäjältä Sputnik V -rokotetta.
Kirjava ikäraja
Espanja ja Italia ilmoittivat myöhään eilen rajaavansa Astra Zenecan koronavirusrokotteen käytön jatkossa yli 60-vuotiaisiin. Päätös seurasi EMA:n tiedotustilaisuutta keskiviikkona.
Lääkevirasto kertoi eilen, että Astra Zenecan rokotteella ja tietynlaisten veritulppien välillä on havaittu yhteys. Veritulppia on esiintynyt harvinaisena sivuvaikutuksena joidenkin nuorempien potilaiden kohdalla. Belgia ja Britannia kiirehtivät ilmoittamaan rokotteen rajoituksista heti tiedotustilaisuuden vanavedessä.
Belgian terveysviranomaiset ilmoittivat rokottavansa vastaisuudessa Astra Zenecalla vain yli 55-vuotiaita. Britannian terveysviranomaiset puolestaan sanoivat pyrkivänsä tarjoamaan alle 30-vuotiaille jonkin muun vaihtoehdon kuin Astra Zenecan koronarokotteen.
Suomessa jatkuu toistaiseksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen linjaus, jonka mukaan Astra Zenecan rokote annetaan vain 65 vuotta täyttäneille.
Myös Kanada, Ranska, Hollanti ja Saksa ovat päättäneet, ettei Astra Zenecan rokotetta suositella nuoremmille potilaille.
Puolassa oli pandemian synkin päivä, lähes tuhat koronakuolemaa vuorokaudessa
Puolassa on tilastoitu ennätysmäärä koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia viimeisen vuorokauden aikana, maan terveysministeriö kertoi torstaina.
Puolassa kirjattiin 24 tunnin aikana yhteensä 954 koronakuolemaa. Uusia tartuntoja raportoitiin yli 27 800, mutta lukua kasvattavat osaltaan pääsiäisen aiheuttamat raportointiviiveet.
Terveysministeriön mukaan kolme neljäsosaa maan vuodepaikoista on nyt täynnä.
Puolassa on kuollut pandemian aikana koronavirukseen liittyen yhteensä yli 56 000 ihmistä. Tartuntoja on kirjattu vajaat 2,5 miljoonaa.