Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Useamman vuoden jatkunut trendi vahvistui: Korona-ajan kotoilu kasvatti viherkasvien kysyntää jopa räjähdysmäisesti

Kolmesta yrityksestä kerrotaan, että koronavuosi kasvatti viherkasvien myyntiä. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

Anna Pesonen-Smith / STT

Korona-ajan kotoilu näyttää kasvattaneen jo pidempään jatkunutta innostusta viherkasveihin.

Kolmesta yrityksestä kerrotaan, että koronavuosi kasvatti viherkasvien myyntiä. Yrityksissä toimii perinteinen puutarhamyymälä ja verkkokauppa. Kaikissa näissä erityisesti verkkokaupan suosion nousu havaittiin viime vuoden maaliskuulta alkaen.

– Viime vuosi oli tosi kiireinen. Huhtikuussa 2020 tilausmäärät olivat ennätysmäiset, kertoo kortesjärveläisen Luoman puutarhan ja sen ylläpitämän Viherkasvit.net-verkkokaupan toiminnasta vastaava Anniina Syrjälä.

Hän ei osaa sanoa, johtuuko ilmiö koronasta vai siitä, että verkkokauppa toimii nyt neljättä vuottaan. Sen myynti on tuplaantunut tasaisesti vuosittain.

Jyväskylässä toimivan Viherlandian ylläpitämän verkkokaupan myynti "räjähti" toimitusjohtaja Erja Pirneksen mukaan viime keväänä maaliskuun viimeisellä viikolla.

– Verkkokaupan liikevaihto kolminkertaistui viime tilikaudella, ja sama suuntaus jatkuu edelleen. Olemme joutuneet satsaamaan uusiin pakkaamotiloihin ja siirtämään henkilöstöresursseja verkkokaupan puolelle.

Pirnes arvelee verkkokaupan räjähdysmäisen suosionnousun johtuvan siitä, etteivät ihmiset uskaltaneet enää viime keväänä lähteä myymälöihin. Kummastakaan, Luoman puutarhalta tai Viherlandiasta, liikevaihdon nousuun liittyviä tietoja ei haluta julkistaa euromääräisinä.

Kasveja neljännessä polvessa

Jo vuonna 1911 aloittaneella helsinkiläisellä Pukinmäen puutarhalla viherkasvien suosion nousu huomattiin ensin myymälässä viime syksynä. Paikan uudistettavana olleen verkkokaupan käyttöönottoa päätettiin tuolloin aikaistaa, kertoo neljännen polven puutarhakauppias Sam Johansson.

Laajennettu verkkokaupan tarjonta vaikutti myyntilukuihin huomattavasti, vaikka rahallisesti suurin kasvu tapahtui edelleen myymälässä.

– Juuri ihmettelin, kun tammi–maaliskuussa 2020 myimme viherkasveja noin 7 000 eurolla ja tänä vuonna samaan aikaan 48 000 eurolla, hän toteaa lähes seitsenkertaistuneesta alkuvuoden myynnistä.

– Viime vuonna ei ollut verkkokauppaa. Yksi selittävä tekijä on korona, kun ollaan paljon kotona ja viherkasveja käytetään enemmän. Olemme panostaneet myös mainontaan, mitä emme olleet aiemmin tehneet, Johansson toteaa.

Paketeissa Helsingistä Inariin

Kaikki kolme kasvien verkkokauppaa lähettävät odotettuja pakettejaan Helsingistä Inariin saakka. Johanssonin mukaan toimitukset ovat sujuneet kohtuuhyvin, vaikka muutamat lähetykset ovat inhimillisen erehdyksen vuoksi päätyneet määränpäähänsä umpijäässä.

Luoman puutarhan Syrjälän mukaan heidän lähetyksissään paleltumisprosentti on neljän luokkaa. Talven toimikautta on sujuvoittanut erityisen lämpöpakkauksen käyttöönotto. Sen käytön Syrjälä keksi ulkomailta, mistä muutenkin kasvitrendit siirtyvät Suomeen.

Johansson pystyy nimeämään tällä hetkellä yhden kasviryhmän suosiossaan yli muiden: maijat eli Calathea-perheen. Miksi juuri ne?

– Graafisuuden perusteella, ne ovat oikein hienoja ja sisustuksellisia. Mitä maailmalla nostetaan esiin, se tulee meillekin.

Hänen mukaansa perinteisistä kasveista ovat nousseet uudelleen pinnalle vähään tyytyvät kultaköynnökset sekä erilaiset juorut.

Samaan näkemykseen yhtyvät Syrjälä ja Viherlandian Pirnes. Luoman puutarhan verkkokaupan viime vuoden myydyimpien kasvien ykkösenä koreilee violettiin vivahtava Nanouk-niminen juoru.

Pirnes nostaa tarjonnasta esiin 1980-luvun ja sitä vanhemmat kasvit. Suosittuja ovat tutut kasvit, kuten peikonlehti, mutta erityisesti niiden uudet, jalostetut versiot.

– Mukaan on tullut hyvin paljon nuoria harrastajia, naisia ja miehiä, jotka ovat kiinnostuneita erikoisuuksista.

Ostajat kärkkyvät malttamattomina

Pirnes arvelee, että viherkasvien suosio johtuu kaipuusta luontoyhteyden pariin. Ulkona liikkuminen on saanut rinnalleen uuden muodon, jossa kasveja halutaankin tuoda sisälle koteihin.

Etätyön lisääntyessä kodeista halutaan entistäkin viihtyisämpiä. Vihersisustaminen on vallitseva trendi maailmalla, ja sosiaalisen median kautta vaikutteet leviävät etenkin nuorten aikuisten keskuudessa.

Luoman puutarhan Syrjälä kertoo, että heidän asiakkaansa ovat kasviharrastajina erilaisia.

– Osa selkeästi haluaa erikoisuuksia, eivätkä tavalliset markettikasvit kiinnosta. Eniten menee kuitenkin peruskasveja.

Vakioasiakkaiden nimet tulevat Syrjälälle tutuiksi, kun samat viherkasvihullaantujat tekevät tilauksiaan viikoittain.

– Silti edelleen kuulee myös, kuinka joku on vasta meidät löytänyt ja kyselee, miten kasveja voi netistä tilata.

Samansuuntaisesti ajatteli Syrjälä itsekin aloittaessaan viherkasvien verkkokaupan toimintaa. Sen empiminen, tilaako netin kautta kasveja kukaan, on laantunut suosion myötä, ja paketteihin löytävät tiensä Luoman puutarhan itsensä kasvattamat philodendronit eli köynnösvehkat, monsterat eli peikonlehdet ja monet muut vihreät kodin piristäjät.

Tällä hetkellä ostajat kärkkyvät malttamattomina Silver Dragon -nimisen alokasian eli juurakkovehkan perään. Niiden täytyy kuitenkin kasvaa vielä vähän aikaa kasvihuoneen valojen loisteessa.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut