Norja jatkaa Astra Zenecan rokotteen käyttötaukoa ensi kuun puolelle, kertoi maan terveysministeri Bent Höie tiedotustilaisuudessa torstaina. Hänen mukaansa lopullisen päätöksen tekemiseen rokotteen kohtalosta ei ole vielä riittävästi tietoa.
Norjan kansanterveyslaitos kehotti aiemmin torstaina, että Norja poistaisi Astra Zenecan rokotteen käytön kokonaan rokotusohjelmastaan.
Norja keskeytti Astra Zenecan rokotteen antamisen toistaiseksi runsas kuukausi sitten verisuonitukosten riskin vuoksi.
Tanska on kertonut lopettavansa kokonaan Astra Zenecan rokotteen käytön. Sen sijaan esimerkiksi Ranska pitää rokotetta merkittävänä osana koronataistelussaan.
Veritulppaan kuolleen omaiset vaativat Tanskassa korvausta
Tanskan potilasturvallisuusviranomainen on saanut ensimmäisen korvausvaatimuksen, joka koskee koronarokotuksen jälkeen tapahtunutta kuolemantapausta. Potilas oli saanut Astra Zenecan rokotteen, eikä hänen veritulppansa yhteyttä rokotteeseen ole voitu sulkea pois. Jyllands-Posten -lehden mukaan viranomainen on saanut kaikkiaan 29 korvausvaatimusta vakavista haitoista, joiden epäillään liittyvän Astra Zenecan rokotteeseen. Pfizerin rokotetta koskevia vaatimuksia on saatu kahdeksan.
Tanska keskeytti viime kuussa Astra Zenecan rokotteen käytön ja ilmoitti eilen luopuvansa siitä kokonaan, koska katsoo pärjäävänsä ilmankin. Norjan päätöksestä on määrä kertoa tänään tiedotustilaisuudessa, joka pidetään kello 17 Suomen aikaa.
EU:n lääkevirasto EMA katsoo, että Astra Zenecan rokotteen hyödyt ovat haittoja suuremmat.