Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nasan minihelikopteri lensi historiallisesti Marsissa – kopteri nousi kolmen metrin korkeuteen ja laskeutui takaisin

Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasa kertoo, että sen Ingenuity-minihelikopteri on tehnyt ensimmäisen lentonsa Marsissa.

Nasan insinööri kertoi, että minihelikopterin korkeusmittaridatasta saatiin vahvistus lennosta. Lisäksi kopterin lennosta on saatu videotodiste ja myös kopterin lähettämästä valokuvasta on saatu vahvistus lennosta.

Kyseessä on ensimmäinen moottoroitu lentolaite, joka on lentänyt toisella planeetalla Maan lisäksi.

Ingenuity-kopterin Marsiin tuonut Perseverance-mönkijä lähetti lennosta lyhyen videoklipin, jossa näkyy kopterin nousu kolmen metrin korkeuteen ja takaisin Marsin pinnalle. Ingenuity lähetti taas alaspäin suunnatulla kamerallaan mustavalkovalokuvan, josta kopterin varjo näkyy Marsin pinnalla.

– Voimme nyt sanoa, että ihmiset ovat lentäneet roottorikoneella toisella planeetalla, Nasan johtava insinööri MiMi Aung sanoi.

– Olemme puhuneet kauan meidän Wrightin veljesten hetkestä Marsissa ja tässä se on, Aung lisäsi.

Historian ensimmäisen moottoroidun lennon tekivät Wrightin veljekset Orville ja Wilbur vuonna 1903 Yhdysvaltojen Pohjois-Carolinassa, Kitty Hawkissa. Ingenuityn mukana on pieni kankaanpala Wrightin veljesten ensimmäisen lentokoneen siivestä.

Ingenuityn lennon oli alkujaan tarkoitus tapahtua jo viime viikolla, mutta lentoa siirrettiin tuolloin, koska kopterin roottoreja testatessa ilmeni ongelmia.