Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Otkes: Jyväskylässä palaneen senioritalon ongelmarakenteet pääsivät syntymään, sillä kukaan ei vastannut kokonaisuudesta

Kolmesta talosta evakuoitiin yhteensä 168 ihmistä tulipalon yhteydessä. Hannu Rainamo / LEHTIKUVA

Maiju Ylipiesa / STT

Jyväskylässä viime heinäkuussa senioritalossa syttynyt tulipalo pääsi leviämään nopeasti ja laajalle ongelmallisten rakenteiden vuoksi. Ongelmarakenteiden taustalla oli puutteita suunnitelmissa, rakentamisen hallinnassa, valvonnassa ja viranomaisviestinnässä, kertoo Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) tutkintaraportissaan.

Virheet pääsivät syntymään, sillä suunnittelussa ja toteutuksessa oli mukana useita tahoja, eikä suunnittelussa katsottu kokonaisuutta, kertoi tutkinnanjohtaja Kai Valonen tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Otkes kertoi jo lokakuussa, että talon palo-osastoinneissa ja palokatkoissa oli puutteita. Palo syttyi parvekkeella olleesta kynttilästä ja levisi julkisivussa olleita pystyonteloita pitkin, koska niissä ei ollut palokatkoja kerrosten välillä.

Otkesin johtajan Veli-Pekka Nurmen mukaan on mahdotonta arvioida, kuinka yleisiä tällaiset puutteet ovat, sillä asiaa ei ole tutkittu. Ontelorakenteet ovat Nurmen mukaan erittäin yleisiä sekä uusissa että vanhoissa rakennuksissa

– Tärkeä juttu on se, että kun rakennetaan koko ajan uutta, tällaisia virheitä ei tehtäisi jatkossa. Mutta varmasti voisi olla viisasta, että kiinteistöjen haltijat omalta osaltaan varmistaisivat, ovatko esimerkiksi palokatkot kunnossa.

Käytännössä tämän tarkistaminen voi kuitenkin Nurmen mukaan olla hyvin hankalaa, ja voi vaatia esimerkiksi rakenteiden purkamista.

Erityishuomio suunnitelmien muutoksiin

Otkes antaa tutkinnan seurauksena kolme suositusta, jotka liittyvät työmaan tarkastusmenettelyihin ja tarkastusasiakirjaan, rakennusvalvonnan ja pelastusviranomaisen käytäntöihin suurissa rakennushankkeissa sekä pelastuslaitosten johtamisen ja suunnittelun periaatteisiin.

Erityisesti tulee Otkesin mukaan tarkistaa muun muassa, millaisia muutoksia voidaan sallia ilman lisäsuunnittelua.

Palon kehittymiseen vaikutti Otkesin mukaan osaltaan se, että suunnitelmista poiketen onteloissa ei ollut palosuojattua puuta, vaan suojaamatonta, vaikka muutosta ei ollut virallisesti hyväksytty.

– Oleellinen juttu on jatkon osalta se, että mietitään suunnitelmiin tehtävien muutosten vaikutus kokonaisuuteen, Nurmi sanoo.

– Lisäksi pitää varmistaa koko rakennusprojektin aikana, että dokumentointi vastaa toteutusta.

Osa evakuoiduista sai palovammoja

Senioritalon palo Jyväskylän Palokassa levisi kahteen rakennukseen ja niiden väliseen yhdyskäytävään. Ensimmäisenä syttynyt rakennus vaurioitui pahoin. Palon vuoksi kolmesta talosta evakuoitiin 168 ihmistä.

Otkes löysi huomautettavaa myös evakuointijärjestelyistä ja pelastuslaitoksen toiminnasta ja toistaa yhden jo aiemmin annetun suosituksen, joka liittyy evakuoinnin käytännön ohjeistuksen laatimiseen.

Raportin mukaan pelastustoimi aloitti ennen tiedustelua etupainotteisen ja laajan asukkaiden evakuoinnin, jota tulipalon kehittyminen ei olisi edellyttänyt.

Kiinteistössä sijaitsevasta palvelukodista evakuoitiin asukkaita samalla kun katolta tippui palavaa materiaalia uloskäynnin eteen, jolloin neljä evakuoiduista sai palovammoja. Tutkintaryhmän mukaan talon tässä osassa ei ollut sellaista välitöntä vaaraa, että evakuointi palavien kappaleiden putoillessa olisi ollut tarpeen, tutkinnanjohtaja Valonen sanoi tiedotustilaisuudessa.

Evakuointi myös vei pelastustoimen resursseja tiedustelun, varmistamisen ja sammuttamisen kustannuksella, Otkes katsoo.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut