Vuokra-asuntomarkkinoiden tasapaino on parantunut ja vuokralaisen asema helpottunut, kun vuokra-asuntojen määrä on nopeaa tahtia kasvanut, arvioi Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola tiedotteessa.
– Varsinainen vuokra-asuntopula on poistunut koko Suomesta. Vuokra-asunnoista on paikoin jopa ylitarjontaa, Metsola kertoo.
Edessä on kuitenkin syksy, jolloin opiskelijat alkavat muuttaa opiskelupaikkakunnilleen. Lähiopetukseen siirtymisen edellytyksenä on koronan hellittäminen.
Metsolan mukaan juuri tämä muuttoliike on perinteisesti tehnyt kesästä vuoden vilkkaimman jakson vuokramarkkinoilla.
– Viime vuosi oli poikkeus, koska useimmat opinahjot siirtyivät etäopetukseen ja monet uudet opiskelijat lykkäsivät muuton tulevalle opiskelupaikkakunnalle epämääräiseen tulevaisuuteen, Metsola muistuttaa.
Hänen mukaansa poikkeusvuodesta johtuen opiskelijoiden keskuudessa on nyt patoutunutta muuttotarvetta. Jos syksy aloitetaan lähiopetuksessa, aivan uusien opiskelijoiden lisäksi myös edellisen vuoden saapumiserä aktivoituu muuttamaan.
Suomen Vuokranantajat ry:n ekonomisti Sakari Rokkanen kertoo tiedotteessa, että kilpailu vuokralaisista on kiristynyt monessa kaupungissa.
– Koronatilanteen pitkittyminen on vaikuttanut muun muassa korkeakoulujen etäopiskelun sekä palvelualojen vaikeuksien pitkittymiseen. Tämä on verottanut sekä opiskelijoiden että työntekijöiden vuokra-asuntojen kysyntää kaupungeissa, hän arvioi.
Vuokra-asuntojen tarjonta tuskin laskee
Opiskelijoiden suuren määrän vuoksi varsinkin pienistä asunnoista voisi silloin jälleen tulla opiskelupaikkakunnilla pulaa. Metsola huomauttaa, että tilanteeseen vaikuttaa myös airbnb-asuntojen mahdollinen poistuminen vuokra-asuntomarkkinoilta. Matkailusta riippuvaisesta tilapäismajoituksen kysynnän kasvusta ei kuitenkaan ole toistaiseksi näkyvissä merkkejä.
– Vaikuttaa siis siltä, että opiskelijoista johtuva vuokra-asuntojen kysyntä saattaa olla kasvussa, mutta vuokra-asuntojen tarjonta tuskin laskee. Näyttäisi siltä, että kysynnän ja tarjonnan suhde kasvukeskuksissakin pysyisi suurin piirtein tasapainossa, Metsola arvioi.
Etätyö saattaa kuitenkin muuttaa vuokramarkkinoita pysyvämmin. Metsola ounastelee, että etätyön yleistymisestä saattaa tulla yksi koko vuosikymmenen suurista leimallisista piirteistä.
Hänen mukaansa voimakkaita vuokrien nousuja tai laskuja tuskin nähdään, mutta pieni nousu kasvukeskusten vuokrissa on mahdollista loppuvuonna, jos opiskelijoiden asuntokysyntä palautuu.
Rokkasen mukaan vuokra-asuntojen markkinointiajat ovat olleet kasvussa kuluneen puolen vuoden aikana erikokoisissa kaupungeissa.
– Markkinointiaikojen pitkittyminen näkyy nyt pienellä viiveellä vuokrakehityksen hidastumisena tai kääntymisenä jopa laskuun osassa kaupungeissa, hän sanoo.
Asuntojen vuokrat nousivat vain 0,1 prosenttia
Tilastokeskuksen mukaan vapaarahoitteisten asuntojen vuokrien nousu on hidastunut. Tammi-maaliskuussa vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa vain 0,1 prosenttia verrattuna edelliseen vuosineljännekseen. Pääkaupunkiseudulla vuokrat kohosivat hieman, mutta muualla ne pysyivät ennallaan.
Verrattuna vuoden takaiseen vuokrat kohosivat tammi-maaliskuussa pääkaupunkiseudulla 0,9 prosenttia ja muualla Suomessa 0,6 prosenttia, Tilastokeskus kertoo.
Vuokrien vuosimuutokset ovat selkeästi pienentyneet pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Vuokrakehitys oli negatiivista Jyväskylässä, Lahdessa, Hyvinkäällä, Riihimäellä, Hämeenlinnassa ja Mikkelissä.
Korkeimmat vuokratasot löytyivät Helsingistä, jossa neliöstä sai pulittaa keskimäärin 21,3 euroa. Espoossa neliön keskivuokra oli 18,3 euroa ja Vantaalla 18,0 euroa.
Matalimmat vuokrat olivat Kouvolassa, jossa neliön keskivuokra oli 10,8 euroa. Raumalla vuokrat olivat keskimäärin 11 euroa ja Porissa 11,2 euroa neliöltä.