Ranskalainen energiajätti Total vahvistaa keskeyttävänsä valtavan maakaasuprojektinsa pohjoisessa Mosambikissa turvallisuustilanteen vuoksi. Yhtiö ilmoittaa lausunnossaan, että henkilöstö on kutsuttu pois alueelta.
Lisäksi yhtiö sanoo tilanteen olevan niin kutsuttu force majeure, mikä tarkoittaa, että olosuhteet eivät ole yhtiöstä riippuvaiset ja sen ei siten tarvitse täyttää sopimusehtoja.
Total evakuoi osan työntekijöistä ja keskeytti rakennustyöt jo tammikuussa islamistikapinallisten hyökkäysten vuoksi. Viime kuussa islamistikapinalliset hyökkäsivät Palman kaupunkiin, joka sijaitsee lähellä maakaasuesiintymää. Hyökkäys tapahtui vain tunteja sen jälkeen, kun Total oli ilmoittanut töiden jatkamisesta alueella.
Viime viikolla maan yksityistä sektoria edustava CTA-järjestö kertoi Totalin keskeyttäneen sopimuksensa useiden yritysten kanssa, jotka olivat epäsuorasti tekemisissä projektin kanssa. CTA:n johdon mukaan Total oli tuolloin vakuuttanut, että projekti jatkuu turvallisuustilanteen parannuttua.
Maanantaina Totalin edustaja sanoi uutistoimisto AFP:lle, että henkilökunta palaa paikan päälle vasta olosuhteiden niin salliessa. Projektin aikataulujen arviointi on yhtiön edustajan mukaan liian aikaista.
Cabo Delgadon maakunnassa on ollut verisiä jihadistihyökkäyksiä vuodesta 2017 lähtien. Väkivaltaisuuksissa on kuollut ainakin 2 600 ihmistä, ja sadattuhannet ovat joutuneet jättämään kotinsa.
Maaliskuun hyökkäys Palmassa tapahtui noin kymmenen kilometrin päässä maakaasuprojektin ytimestä, vaikka hallitus oli sitoutunut asettamaan alueen ympärille 25 kilometrin laajuisen suojavyöhykkeen. Iskussa kuoli hallituksen mukaan kymmeniä ihmisiä, satoja evakuoitiin ilma- ja meriteitse ja tuhannet paikalliset jättivät alueen kävellen.