Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Suomessa 224 uutta koronatartuntaa ja kaksi uutta koronakuolemaa – kahden viikon tartunnat jatkavat laskuaan

Koko pandemian aikana tartuntoja on raportoitu Suomessa yhteensä 86 161. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Saara-Miira Kokkonen / STT

Suomessa on raportoitu 224 uutta koronavirustartuntaa sekä kaksi uutta koronakuolemaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Yhteensä kuolemia on raportoitu pandemian aikana 908.

Sairaalahoidossa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi on nyt 132 potilasta, joista tehohoidossa on 32. Sairaalahoidossa olevien määrä on vähentynyt eilisestä neljällä.

Koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen on saanut Suomessa lähes 1 543 200 ihmistä. Luku on noussut eilisestä lähes 40 000:lla.

Ensimmäisen rokoteannoksen on saanut nyt lähes 28 prosenttia väestöstä.

Toisen rokoteannoksen saaneita on vajaat 154 000. Heidän osuus väestöstä on lähes kolme prosenttia.

Koko maan ilmaantuvuusluku laskussa

Suomessa on todettu kahden viime viikon aikana tartuntoja yhteensä 3 613, kun edeltävien kahden viikon aikana niitä todettiin 5 928. Tartuntojen määrä on siis vähentynyt 2 315:llä.

Myös koronatartuntojen ilmaantuvuusluku on valtakunnallisesti laskussa. Koko maan ilmaantuvuusluku viimeisen kahden viikon ajalta on reilut 65 tartuntaa sataatuhatta ihmistä kohden. Edeltävien kahden viikon aikana luku oli noin 107.

Korkeimmat alueelliset ilmaantuvuusluvut ovat tällä hetkellä Ahvenanmaan, Helsingin ja Uudenmaan (Hus) sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiireissä. Ahvenanmaalla on todettu lähes 113 tartuntaa sataatuhatta ihmistä kohden viimeisen kahden viikon ajalta. Hus-alueella luku on reilut 109, Varsinais-Suomessa reilut 108.

Paras koronatilanne on Keski-Pohjanmaalla, jossa ilmaantuvuusluku on vain vajaat neljä.

Koko pandemian aikana tartuntoja on raportoitu Suomessa yhteensä 86 161.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut