Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Suomi lähti vapun viettoon varsin rauhallisesti, osassa maata paistanut aurinko – koronasuosituksia on noudatettu ainakin paikoin hyvin

Vapunviettäjiä Helsingissä aurinkoisena aattona. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

Arttu Mäkelä / STT

Vapun vietto alkoi perjantaina ympäri Suomea varsin rauhallisesti. Vappuaatto oli osassa maata aurinkoinen, vaikkakin kolea, ja ihmisiä oli kerääntyneenä puistoihin ainakin isommissa kaupungeissa.

Esimerkiksi Oulussa poliisi kertoi ennen iltayhdeksää vappuaaton juhlinnan sujuneen tuohon mennessä poliisin näkökulmasta maltillisesti. Aurinkoa oli riittänyt vielä illallakin, joskin sää oli ollut poliisin tviitin mukaan viileähkö.

– Iloiset opiskelijat värittävät kaupungin puistoja, poliisi kirjoitti.

Helsingin poliisi puolestaan kertoi illalla puoli yhdeksän aikoihin Twitterissä , että useissa Helsingin puistoissa on ollut satoja ihmisiä viettämässä vappua pienissä porukoissa. Eniten ihmisiä kerrottiin olleen Kaivopuistossa. Ihmiset olivat poliisin mukaan noudattaneet suosituksia hyvin.

Poliisin viestinnästä kerrottiin iltakahdeksan jälkeen, ettei Helsingissä ole ollut vappuaattona mitenkään mainittavan paljoa hälytystehtäviä.

Helsingissä ensihoidon vappuaatto oli alkanut pelastuslaitoksen mukaan normaalin vilkkaan perjantain tapaan.

– Aurinkoinen sää rantautui pääkaupunkiin vapun aatoksi ja juhlijat ovat nauttineet keväisestä säästä koronaturvallisesti. Jatketaan samaan malliin iloisella ilmeellä aamuun asti, Helsingin kaupungin pelastuslaitos kirjoitti Twitterissä ennen iltakymmentä.

Poliisi on suosittanut vahvasti, että Helsingin keskustaan ei kokoonnuta vappuna ja toivonut, että viesti menee perille yhtä hyvin kuin viime vappuna.

Turvavälit lipsuivat Aurajoen rannassa

Turussa vappuaaton tilanne oli rauhoittunut iltaa kohden sen jälkeen, kun hälytystehtävien määrä lähti hetkellisesti kasvuun iltapäivällä.

– Ei ole tullut mitään mainittavaa, oikeastaan kuuden jälkeen on pikkuisen rauhoittunut, rikoskomisario Jarmo Katila Lounais-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kertoi STT:lle iltakahdeksan jälkeen.

– Ihmisiä on liikenteessä kyllä jonkin verran, mutta tällä hetkellä on rauhallista. Ihan hyvä tilanne.

Poliisi kertoi alkuillasta Twitterissä , että vapunvietto oli alkanut Lounais-Suomessa rauhallisesti ja vallitsevien rajoitusten sekä suositusten mukaisesti. Ihmisiä oli näkynyt puistoissa ja kaupungilla, mutta väki liikkui tviitin mukaan pienissä porukoissa ja turvavälit huomioiden.

Komisario Reijo Pennanen kertoi kuitenkin tilannekeskuksesta iltakuuden aikoihin, että Turussa Aurajoen rannassa vappua viettäviltä tahtoivat unohtua turvavälit.

Turun puukotuksesta epäilty karkuteillä

Vappuaatto sujui Turussa iltapäiväviiteen saakka rauhallisesti, mutta sen jälkeen tilanne ehti vilkastua hetkellisesti hälytystehtävien osalta. Pennanen kertoi aiemmin päivällä, että loppuiltapäivän hälytystehtävät olivat koskeneet muun muassa häiriökäyttäytymistä ja päihtyneitä ihmisiä.

Kaupungissa oli ollut iltapäivällä puoli viiden aikoihin myös puukotus. Poliisin tilannekeskuksesta kerrottiin iltakuuden aikoihin, että asiaa tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä, mutta asianomistajalla ei ole hengenvaaraa. Kyseessä on ollut kahden henkilön välinen tilanne.

Poliisin tviitin mukaan keskustassa tapahtuneessa tilanteessa puukotettiin miestä. Paikalla oli useita poliisin partioita, ja tilanne oli iltakuuden aikoihin julkaistun tviitin mukaan jo ohi. Tapauksen selvittelyn ja tutkinnan kerrottiin kuitenkin jatkuvan.

– Epäiltyä tekijää ei ole tavoitettu, rikoskomisario Jarmo Katila tarkensi STT:lle vielä iltakahdeksan jälkeen.

Itä-Suomessa vappuaattona yli sata tehtävää

Itä-Suomessa ihmisiä on ollut poliisin mukaan liikkeellä melko paljon ja terasseille on ollut jonoja. Itä-Suomen poliisi kertoi asiasta ennen iltakymmentä julkaistussa tviitissään , jonka mukaan poliisilla on ollut vappuaattona iltakahdeksan ja puoli kymmenen välillä yhteensä 43 tehtävää.

Aiemmin illalla Itä-Suomen poliisi oli jo kertonut , että poliisilla oli ollut iltapäiväneljän ja iltakahdeksan välillä 105 tehtävää. Tviittien mukaan vappuaaton tehtävien joukossa on ollut muun muassa häiriökäyttäytymistä, rattijuopumuksia sekä pahoinpitelyjä.

Itä-Suomen poliisin yleisjohtaja komisario Hannu Virolainen kertoi STT:lle illalla puoli yhdeksän aikoihin, että vappuaaton tilanne vastasi ainakin tuossa vaiheessa jotakuinkin kesäviikonloppua hälytystehtävien määrässä. Muuten viikonloput ovat olleet viime aikoina vähän hiljaisempia, kun ravintolat ovat olleet kiinni.

– Pikkuhiljaa alkaa vappu näkyä. Keli on aurinkoinen vaikkakin kylmä, että kyllä tuolla on ihmisiä ulkona, Virolainen sanoi puoli yhdeksän aikoihin.

Hämeen poliisi valvoo nuorten juhlintaa

Hämeen poliisilaitos puolestaan tviittasi ennen puoli kahdeksaa vapun juhlinnan sujuneen alkuillasta alueellaan rauhallisesti. Poliisi kertoi valvovansa muun muassa nuorten juhlintaa ja julkaisi tviitin yhteydessä kuvan, jossa poliisi tarkastaa mopojen liikennekelpoisuutta.

Poliisi valvoo vappunakin kokoontumisrajoituksia ja turvallisuutta koko maassa.

Vaikka Suomen koronatartunnat ovat olleet laskussa ja aurinko voi paistaa vapun aikaan osassa maata, poliisi, kunnat ja terveysviranomaiset toivovat ihmisten juhlivan tätäkin vappua pienesti, omien läheisten kesken. Oma kupla on termi, joka toistuu viranomaisten vapuntoivotuksissa.

Itä-Uudenmaan poliisi kertoi iltakymmenen aikoihin Twitterissä , että kehotus viettää vappua omassa kuplassa on näyttänyt toimineen varsin hyvin Itä-Uudellamaalla.

– Väkeä liikkeellä merkittävästi vähemmän kuin vappuna yleensä. Hyvä hyvä, tviitissä kerrottiin.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut