Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Bill ja Melinda Gates ilmoittivat eroavansa 27 aviovuoden jälkeen

Bill ja Melinda Gates menivät naimisiin vuonna 1994. Kuva vuodelta 2018. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Microsoftin perustaja Bill Gates ja hänen vaimonsa Melinda Gates ilmoittivat maanantaina eroavansa 27 vuoden avioliiton jälkeen. Pari kertoi erostaan Twitterissä .

Gatesit aikovat kuitenkin jatkaa yhteistä työtään Bill ja Melinda Gatesin säätiössä. Massiivinen hyväntekeväisyysjärjestö rahoittaa esimerkiksi terveyteen, sukupuolten tasa-arvoon ja koulutukseen liittyvää työtä.

Gatesit toteavat yhteisessä lausunnossaan, että he eivät usko voivansa kasvaa yhdessä parina "elämiensä seuraavassa vaiheessa". He myös pyysivät perheelle rauhaa ja yksityisyyttä uudenlaisen elämän alkuvaiheessa.

65-vuotias Bill Gates oli aikoinaan maailman rikkain mies. Hän jätti työnsä Microsoftin johdossa vuonna 2008 keskittyäkseen hyväntekeväisyyteen, ja myöhemmin hän jätti myös yhtiön hallituksen.

Bill ja Melinda Gates menivät naimisiin vuonna 1994. Heillä on kolme yhteistä lasta.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut