Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Työväenpuolueen Sadiq Khan jatkaa Lontoon pormestarina – ehdokkaita oli ennätykselliset 20

Sadiq Khan (keskellä) jatkaa Lontoon pormestarina. Hän odotti vaalien tulosta Lontoon kaupungintalolla perheensä kanssa. AFP / LEHTIKUVA

Mari Areva / STT

Britanniassa työväenpuolue Labourin Sadiq Khan jatkaa Lontoon pormestarina. Khan jatkaa toiselle kaudelleen 55,2 prosentin ääniosuudella, kertoo yleisradioyhtiö BBC .

Khan sai torstain vaaleissa hieman yli 1,2 miljoonaa ääntä. Hänen vastaehdokkaansa, konservatiivien Shaun Bailey keräsi noin 978 000 ääntä.

Yhteensä pormestarin paikkaa tavoitteli BBC:n mukaan ennätykselliset 20 ehdokasta. Kukaan ehdokkaista ei saanut enemmistöä äänistä ensimmäisellä ääntenlaskukierroksella. Äänestäjät voivat äänestää ykkösehdokkaansa lisäksi toiseksi parhaaksi katsomaansa kandidaattia. Nämä kakkosvalintaäänet ratkaisivat kisan Khanin hyväksi.

Khan oli ensimmäinen muslimitaustainen pormestari länsimaan pääkaupungissa, kun hänet valittiin ensimmäiselle kaudelleen vuonna 2016, uutistoimisto AFP kertoo.

BBC:n mukaan Labour onnistui saamaan enemmistön myös Lontoon kaupunginvaltuustoon. Monin paikoin supertorstain aluevaalien voittoa ovat kuitenkin päässeet juhlimaan konservatiivit.

Brexit-kriitikko ja vuokratalojen kasvatti

AFP:n mukaan Khanin voitto jäi ennakoitua täpärämmäksi. Äänestysprosentti oli edellisvaaleja alhaisempi, vain 42.

Tuloksen selvittyä Khan kiitti lontoolaisia Twitterissä ja lupasi tehdä kaikkensa, jotta kaupunki pääsee jälleen jaloilleen. Britannian pääkaupunki on kärsinyt monien muiden seutujen tavoin koronaviruspandemiasta, ja myös brexitin on pelätty syövän sen elinvoimaa erityisesti finanssialan keskuksena.

Voittopuheessaan 50-vuotias Khan sanoi aikovansa toimia sillanrakentajana Lontoon eri yhteisöjen välillä. Kampanjassaan hän painotti erityisesti työpaikkojen luomista.

Khan tunnetaan brexit-kriitikkona. Britannian EU-eron ajoi lopulta maaliin konservatiivipääministeri Boris Johnson, joka toimi Lontoon pormestarina ennen Khania. Spekulaatioiden mukaan myös Khanin poliittisen uran tähtäimessä saattaa olla pääministeriys, AFP kertoo.

Khan teki aiemmin uraa ihmisoikeuksiin erikoistuneena asianajajana. Voittopuheessaan hän nosti jälleen esiin myös nuoruutensa, jolloin hänen perheensä asui kunnan asunnossa Etelä-Lontoossa.

– Vartuin kaupungin vuokrataloalueella, olin työväenluokkainen poika ja maahanmuuttajien lapsi, mutta nyt olen Lontoon pormestari, Khan sanoi ja kuvaili itseään läpikotaisin lontoolaiseksi.

Myös Manchesterin pormestari pääsi kakkoskaudelle

Myös monissa muissa kaupungeissa äänestettiin torstaina pormestareita.

Pohjois-Englannin Suur-Manchesterissa pormestari Andy Burnham valittiin toiselle kaudelle. Manchester Evening Newsin mukaan Burnham sai vielä suuremman äänisaaliin kuin vuonna 2017. Viime kerralla hänen äänisaaliinsa oli 63 prosenttia ja nyt 67, joten voitto oli selvä jo ensimmäisellä kierroksella.

Gordon Brownin hallituksessa eri tehtävissä toiminut Burnham edustaa Khanin tavoin työväenpuoluetta. Viime vuonna hän asettui maan konservatiivihallitusta vastaan, kun hallitus halusi kiristää Manchesterin koronavirusrajoituksia. Burnham ei vastustanut rajoituksia, mutta piti hallituksen lupaamaa taloudellista tukea riittämättömänä.

Manchester Evening News kertoo Burnhamin kuvailleen tehtäväänsä "parhaaksi työksi maailmassa" ja luvanneen taas vastustaa hallitusta, jos tarvetta tulee.

Myös Liverpoolin alueen pormestariksi valittiin työväenpuolueen ehdokas. Joanne Anderson varmisti paikkansa ääntenlaskun kakkoskierroksella.

BBC:n mukaan Anderson valittiin puolueen pormestariehdokkaaksi sen jälkeen kun istuva pormestari Joe Anderson siirtyi sivuun poliisitutkinnan vuoksi. Samasta sukunimestä huolimatta Andersonit eivät ole sukua keskenään.

BBC sanoo Joanne Andersonin olevan ensimmäinen nainen Liverpoolin johdossa ja ensimmäinen musta nainen, joka on valittu suoralla vaalilla brittikaupungin pormestariksi.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut